Pelicans haki kovan ryöstön Kouvolasta | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans haki kovan ryöstön Kouvolasta

Lahtelaismiehistö sai lauantaina viikolleen upean kruunun Kouvolasta. KooKoo oli pelin päällä, mutta Pelicans taisteli mukaansa täydet pisteet 3-2-voitolla. Yhdeksän sarjapisteen viikko oli Pelicansille jo kauden toinen.

Rudolf Cerveny kasvatti Kouvolan-illassa kauden maalimääränsä seitsemään.

Pelicans otti heti ensimmäiseen kymppiin kolme rangaistusta, josta viimeinen kostautui. KooKoon 1-0-johtoon vei Arttu Pelli, jonka kuti painui ohi torjuntavuorossa olleen Jasper Patrikaisen. Pelicans tuli vastoin kenttätapahtumia tasoihin avauserän lopulla. Osuma syntyi kahden miehen ylivoimalla Rudolf Cervenyn lavasta. Cervenyn kauden kuudennen syöttivät Ryan Lasch ja Julius Honka.

Maalittomassa toisessa erässä vieraat pääsivät paremmin peliin mukaan. Molemmat joukkueet istuivat erässä yhden kaksiminuuttisen.

Päätöserästä muodostui huima trilleri. KooKoo siirtyi ensin toistamiseen johtoon ajassa 44:49 syntyneellä Vilmos Gallon osumalla. Isäntien johtoasema ei kestänyt kuin 22 sekuntia, kun Casimir Jürgens (Miika Roine) tasoitti pelin 2-2:een kauden ensimmäisellä kihauksellaan.

Pelicansin 3-2-voittomaali nähtiin kolme minuuttia ennen päätössummeria. Matias Rajaniemi ja Artturi Toivola petasivat tekopaikan Cervenylle, joka tinttasi illan toisellaan lahtelaisille täyden pistepotin.

Läpi illan uhrautuvasti puolustaneen Pelicansin käy voitosta kiittäminen myös maalivahti Patrikaista, joka venyi kiekon tielle peräti 38 kertaa.

- Lähtökohdat olivat kovat. Neljään päivään kolme kovaa peliä ja kaveri tuli tähän peliin huililta. Pojat suoriutuivat hyvin. Tiedettiin, että kovaa painetta tulee ja niin tuli. Aikamoista selviytymistaisteluahan se oli, mutta kolmeen pisteeseen ollaan tyytyväisiä, sanoi Pelicansin fysiikkavalmentaja Juha Nakari taiston tauottua Kouvolassa.

Sarjakolmosen Pelicansin pelit jatkuvat ensi viikon perjantaina Kuopiossa ja lauantaina Vaasassa.

Teksti: Aleksi Salonen