Vääntö Hämeen herruudesta alkaa – ”Kyllä tämä räkämaaleja huutaa” | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Vääntö Hämeen herruudesta alkaa – ”Kyllä tämä räkämaaleja huutaa”

Pelicans ja HPK ottavat viikonloppuna toisistaan mittaa back-to-back-pelien hengessä. Alex Lindroos on lahtelaisten alkukauden ilmeeseen tyytyväinen, mutta maalintekoon hän kaipaa lisää röyhkeyttä.

Alex Lindroos siirtyi täksi kaudeksi Lahteen JYPistä. (Kuva: Tomi Natri)

Pelicans on saanut valmistautua rauhassa tulevan viikonlopun HPK-tuplaan. Taisto Hämeen herruudesta käynnistyy perjantaina Hämeenlinnassa. Lahdessa jatketaan heti perään lauantaina.

- Tällä viikolla maanantai ja tiistai treenattiin kovaa. Tiistaina luisteltiin vähän enemmän, saatiin jopa happoja jalkoihin. Keskiviikkona oli vapaa päivä joukkueen harjoituksista. Kävin itse puntilla ja jäällä vähän laukomassa ja kikkailemassa. Torstaina on sitten peliin valmistavat treenit ja käydään läpi perjantaista vastustajaa, taustoittaa Pelicans-puolustaja Alex Lindroos harjoitusviikon ohjelmaa.

Liigassa 12:ntena majaileva lahtelaisryhmä kärsi viime perjantaina kauden neljännen häviönsä Ilvekselle lukemin 1-4. Tuloksen takaa löytyi kuitenkin jälleen paljon hyvää.

- Meillä oli Ilvestäkin vastaan paikkamme. Teemme vielä liian isoja virheitä, mutta onneksi on vasta alkukausi ja aikaa oppia. Meidän pitää kuitenkin oppia nopeasti, sillä peli on muuten kuosissa ja hyvässä kehitysvaiheessa.

Lindroos teroittaa Pelicansilta lisää röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta hyökkäysmaalin edessä. Pelicans on ajoittain syyllistynyt hakemaan maalintekosektorissa laukauksen sijaan vielä yhtä siirtoa vieruskaverille.

- Tässä sarjassa maalit tehdään usein läheltä maalia. Meidän pitää saada lisää trafiikkia luukulle ja löytää myös rentous, että kun paikka tulee, niin naulataan limppu sisään.

- Kyllä tämä räkämaaleja huutaa. Meillä on ollut hienoja tontteja ja tolpat ovat kolisseet, niin nyt pitää alkaa tehdä duunarimaaleja.

Pelicansia perjantaina isännöivällä HPK:lla on ollut haasteellinen kauden alku uuden päävalmentajan Matti Tiilikaisen alaisuudessa. Liigan pahnan pohjimmainen HPK on kerännyt seitsemästä pelistään vain kolme pistettä.

HPK värväsi tämän kauden miehistöönsä muun muassa kansainvälisillä kentillä meritoituneet Ville Koistisen ja Petri Kontiolan, Pelicansista tutun Jesse Mankisen sekä länsinaapurista Liigaan palanneen Juuso Ikosen. Aiemmin tällä viikolla Kerho tiedotti vielä Emil Larmin ja Kristian Vesalaisen liittymisestä joukkueeseen toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla.

- Sarjataulukko ei kerro kaikkea. HPK on varmasti laadukas joukkue – ja kuitenkin edelleen hallitseva mestari. Tulossa on vauhdikkaat pelit, ja kun on derby kyseessä, niin se tuo lisämaustetta, ennakoi Lindroos.

Seuraa heitä:

HPK – #27 Petri Kontiola: HPK:n alkukauden tärkein yksittäinen pelaaja on tehnyt Liigaan säkenöivän paluun. Tapparasta 13 vuotta sitten maailmalle lähtenyt Kontiola, 36, johtaa tällä hetkellä sarjan pistepörssiä 10 (1+9) tehopisteellä. Vuosien saatossa suomalaisista eniten KHL-otteluja (545, 120+221=341) pelanneen sentterin pelintekotaidot ovat kotimaan kaukaloissa edelleen vertaansa vailla.

Pelicans – #24 Hannes Björninen: Hämeenlinnan perjantai-illassa nähdään mielenkiintoinen ykkössenttereiden taisto. Vastakkain ovat takavuosien pitkäaikainen Leijonien luottomies Petri Kontiola ja kaudella 2018-19 A-maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Hannes Björninen. Pelicans-kippari on kahminut alkukaudesta aloituksia totutun vahvasti ja merkkauttanut tähän mennessä pisteet 1+1.

HPK – Pelicans perjantaina 23.10. Pohjantähti Areenalla klo 18.30.

Pelicans – HPK lauantaina 24.10. Isku Areenalla klo 18.30! Liput matsiin tästä. Tutustuthan myös Pelicansin turvallisuus- ja hygieniaohjeistukseen. Pelicans tarjoaa kaikille ottelun katsojille ilmaiset kasvomaskit.

Teksti: Aleksi Salonen