Ässät vierailee Lahdessa olympiataukoa edeltävässä taistossa | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Ässät vierailee Lahdessa olympiataukoa edeltävässä taistossa

Kolmessa edellisessä ottelussa vain kertaalleen maalinteossa onnistunut Pelicans etsii kadonnutta maalijyväänsä lauantaina Isku Areenalla Ässiä vastaan. Petri Matikainen kaipaili tappiollisen HPK-pelin jälkeen joukkueeltaan lisää ratkaisunälkää.

Aleksi Rekoselta odotetaan tulosta pienen hiljaiselon jälkeen. (Kuva: Tomi Natri)

Hämeenlinnan perjantai-illassa ei maaleilla mässäilty, kun HPK ja Pelicans kohtasivat viimeistä kertaa Hämeen herruuden merkeissä. Täyden pistepotin kuitannut HPK:kin onnistui maalinteossa vain kertaalleen, mutta se kantoi silti voittoon asti Emil Larmin nollatessa kasvattajaseuransa. Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen sanoi ottelun lehdistötilaisuudessa olleensa ylpeä joukkueensa ilmeestä tiistain peliin nähden, joka oli Pelicansilta floppi.

- Se oli taas niitä klassikkoja näiden kahden joukkueen välillä. HPK aloitti valtavalla paineella, olimme ihan kusessa ensimmäisen kympin. Selvisimme kuitenkin siitä alusta ja pääsimme peliin mukaan. Toinen erä oli hyvin tasainen, mutta HPK sai yhden onnenkantamoisen eteen. Kolmas erä oli taas meiltä vahva. Ihan ei uunin eteen päästy, sillä HPK puolusti vahvasti.

Kolme peräkkäistä tappiota ovat alkaneet sinetöidä Pelicansin putoamista taistelussa kuudennesta sijasta. Ero kuudentena letkaa vetävään KalPaan on venähtänyt kahdeksaan pisteeseen. Lahtelaisten päällimmäiset ongelmat ovat olleet viime otteluissa maalinteon tehokkuudessa: kolmeen otteluun on syntynyt vain yksi osuma.

- Laitoimme tänäänkin paljon likoon, mutta se ei vielä riitä, pitää laittaa vielä enemmän. Pitäisi löytyä vielä lisää äärimmäistä ratkaisunälkää ja -halua. Sota on kesken, pelejä on vielä paljon jäljellä, jutteli Matikainen perjantaisessa lehdistötilaisuudessa.

Vastustajalla jälleen lepoetu

Ässien kuntokäyrä on ollut nouseva, vaikka Jyrki Ahon korvanneen Mikael Kotkaniemen valmennuspesti alkoikin synkästi. Ässät on voittanut edellisestä neljästä pelistään kolme, viimeksi tiistaina se kukisti Porissa HPK:n 3-1. Saman verran otteluita (54) Pelicansin kanssa pelannut Ässät (10.) on noussut jo lahtelaisten kannoille kahden pisteen päähän. Porilaisilla ei suurta hätää pudotuspelipaikkansa suhteen ole, sillä kaula HPK:hon (11.) on seitsemän pistettä.

Pelicans saa olla varuillaan levänneen Ässien kanssa, joka on saanut sairastupansa tyhjäksi kauden tärkeimmällä hetkellä. Patapaidoilta löytyy tuloksentekovoimaa kolmasta ensimmäisestä vitjasta, joita tähdittävät paluumuuttajat Jarno Kärki ja Sakari Salminen. Joukkueen kovin pistenikkari löytyy silti takalinjoilta: Maksim Matushkin on naputtanut 54 otteluun 11+24=35 pistettä, jolla irtoo Liigan puolustajien pistepörssin neljäs sija.

Eturivin pelaajien odotetaan ottavan isompaa tulosvastuuta myös Pelicansissa. Jesse Saarisen maaliton putki on nyt seitsemän ottelun pituinen, Aleksi Rekosen yhdeksän. Iikka Kangasniemen iltapuhde Hämeenlinnassa oli vahva, joten tehovireeseen palaaminen lienee vain ajan kysymys.

Mikä on tällä kertaa Ässien Ben Bloodin panos Isku Areenalla? Ässät vieraili edellisen kerran Lahdessa lokakuussa, joilloin ex-pelikaani Blood kirjasi joukkueensa 4-1-voitossa itselleen neljä kahden minuutin rangaistusta ja yhden kympin. Pelicans voitti tämän kauden molemmat kauden Porin-kohtaamiset. Nähtäväksi jää, onnistuuko Pelicans murtamaan joukkueiden välisen kotikirouksen.

Liiga jää lauantain kierroksen jälkeen olympiatauolle. Pelicans pelaa seuraavan kerran tiistaina 27.2. vierasjäällä Ilvestä vastaan.

Pelicans – Ässät lauantaina 17.2. Isku Areenalla klo 17!

Veikkaus tarjoaa satoja pääsylippuja kannattajaryhmille. Lahdessa otteluksi valikoitui torstain 1.3. KalPa-ottelu, johon jaetaan yhteensä 200 lippua.

Lahen Turkoosi -kannattajaryhmä jakaa liput Ässät-ottelussa Pelicans Aulassa alkaen klo 16. Paikalla kannattaa siis olla hyvissä ajoin!

Aleksi Salonen