Lahden Tenniskerhon otteluraportti: Pelicansin vaikeudet jatkuivat Kouvolassa | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Lahden Tenniskerhon otteluraportti: Pelicansin vaikeudet jatkuivat Kouvolassa

Pelicans kärsi perjantain päiväpelissä Kouvolassa viidennen peräkkäisen häviönsä. Kuukauden tauolta kaukaloon palannut KooKoo oli tehokkaampi ja kuittasi sarjapisteet kotiin maalein 3-1.

Emil Larmi teki vieraiden maalilla voitavansa.

Lahtelaisvieraat istuivat heti ensimmäiseen kymppiin kaksi rangaistusta, joista toinen kostautui. Kellot pysähtyivät aikaan 09:52, kun Teemu Rautiainen vei paraatipaikalta KooKoon 1-0-johtoon.

Pelicans pääsi avauserässä myös kokeilemaan kertaalleen ylivoimalla ja onnistui välittömästi. Tositoimiin palanneen Iikka Kangasniemen laukaus kimpoili maalin eteen Miika Roineelle, joka suti kauden yhdeksäntensä ohi Oskari Setäsen. Toinen syöttöpiste Aleks Haataselle.

Ottelun voittomaali syntyi toisessa erässä pelin puolivälissä, kun Kasperi Ojantakanen painoi limpun vastustamattomasti Emil Larmin taakse.

Päätöserässä Pelicansille tarjottiin pariinkin otteeseen puoli tyhjää maalia, mutta viimeistely takkusi. Kun Peetro Seppälä nosti kiekon vielä kertaalleen tyhjään Pelicans-nuottaan, olivat loppuluvut Lumon Areenalla KooKoon eduksi 3-1.

Larmi torjui Pelicansin maalilla 27 kertaa. Virkaveli Setänen selvisi 12 torjunnalla. Sarjataulukossa 10:nneksi tippunut Pelicans jatkaa pelejään heti lauantaina Jukureiden vieraana.

Otteluraportin tarjoaa Lahden Tenniskerho www.lahdentenniskerho.fi