Pelicans-konsernin tilikausi tappiollinen | Pelicans

Torstai 28.3. 18:30 VS.

Pelicans-konsernin tilikausi tappiollinen - yhtiön hallitukseen uusia nimityksiä

Valtteri Bottas, Risto Saloranta ja Pasi Nurminen vahvistavat Pelicansin hallitusta.

Pelicans-konsernin, joka käsittää Lahden Pelicans Oy:n ja Pelicans Ravintolat Oy:n, liikevaihto tilikaudella 2020-2021 oli 5 079 867 euroa. Liikevaihto laski edellisestä tilikaudesta 3 526 734 euroa eli noin 41%. Sopeuttamistoimista huolimatta tilikauden tappio oli lopulta 1 071 938 euroa.

Liikevaihdon lasku ja tilikauden tappio oli seurausta Covid19-pandemiasta, jonka vuoksi toimintaa jouduttiin harjoittamaan koko tilikauden ajan häiriintyneessä liiketoimintaympäristössä. Yhtiöiden olemassaolo turvattiin rahoituskumppaneiden, yhteistyökumppaneiden, nykyisten ja uusien omistajien sekä valtion tuen avulla.

Yhtiölle haettiin Tommi Kurkaan, Juho Ruotin ja Pasi Nurmisen takaamaa pääomalainaa, ja maksuja uudelleen järjesteltiin. Toimenpiteiden myötä maksukyky ja vakavaraisuus onnistuttiin säilyttämään haasteiden keskellä.

Pelicansin pääliiketoiminnan eli jääkiekko-otteluiden tapahtumajärjestämisestä saadut tuotot putosivat 3,2 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan irtolippu-, kausikortti-, kumppani-, fanituote-, VIP- ja ravintolamyynti.

Tilikaudella 2020-21 Pelicans sai yhteiskunnan tukia yhteensä 1 000 023,76 euroa.

Kannattajille suunnattu C-sarjan osakeanti toi seuralle yli 2000 uutta omistajaa sekä kassaan rahaa lähes 250 000 euroa.

Pelicans kävi vuoden 2020 aikana läpi kahdet YT-neuvottelut, joissa irtisanottiin useita pitkiä työsuhteita. Henkilöstöön kohdistetut sopeuttamistoimenpiteet tulevat näkymään organisaation taloudessa viiveellä.

- Liikevaihdon pudotus ja liiketappio olivat raskaat, mutta vältyimme pahimmalta skenaariolta. Siitä haluan kiittää koko henkilöstöä, rahoitus- ja yhteistyökumppaneita, kannattajia sekä vanhoja ja uusia omistajia. Vaikeiden aikojen positiivisin asia on ollut huomata Pelicansin merkitys yhteisölle ja se pyyteetön tuki, mitä olemme saaneet, Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kommentoi.

- Meillä on organisaatiossa kautta linjan vahva usko tulevaan. Indikaattorit, kuten viime kaudesta parantunut kausikorttimyynti ja yleinen kiinnostus Pelicansia kohtaan osoittavat, että jos vain pääsemme syksystä alkaen kiinni normaaliin liiketoimintaan ja ihmiset saapuvat hallille, niin päijäthämäläisen vahvan verkoston tuella tästä selvitään, Pöyhönen jatkaa.

Lahden Pelicans Oy:n hallitukseen uusia nimityksiä

Lahden Pelicans Oy järjesti torstaina varsinaisen yhtiökokouksen, missä nimettiin yhtiölle uusi hallitus. Hallituksessa jatkavat puheenjohtaja Tommi Kurkaa, Juho Ruoti ja Simo Santapukki, minkä lisäksi uusina jäseninä hallitukseen nimettiin formula1-tähti Valtteri Bottas ja varatuomari sekä Ortek Oy:n toimitusjohtaja Risto Saloranta. Myös Pelicansin pääomistaja Pasi Nurminen palaa yhtiön hallitukseen.

Hallituksen järjestäytymiskokous järjestetään myöhemmin.