Pelicans kuntopuntarin kärjen vieraaksi | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans kuntopuntarin kärjen vieraaksi

Tammikuulle saadaan päätös tiistaina Helsingin jäähallissa, jossa Pelicansia vastaan luistelee Liigan kuumin joukkue HIFK.

Aleks Haatanen ei onnistunut ohittamaan Roope Taposta joukkueiden marraskuisessa välienselvittelyssä. (Kuva: Tomi Natri)

Tammikuussa tiukan otteluruuhkan läpikäyneellä Pelicansilla on alkamassa neljäs peräkkäinen kolmen pelin viikko. Runkosarjan viimeinen neljännes lätkäistään käyntiin tiistaina Helsingissä HIFK:n ja Pelicansin sesongin neljännellä kohtaamisella. Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna lahtelaismiehistö pelaa kahdesti SaiPaa vastaan, perjantaina Lahdessa ja lauantaina Lappeenrannassa.

Kuukauden 11 ottelustaan neljä voittoa ottanut Pelicans katkaisi lauantaina kolmen pelin tappioputkensa JYPin kustannuksella. Kotijoukkueen 3-1-voitossa tehomiehinä häärivät Liigan pistepörssissä 10:nneksi noussut Lukas Jasek kahdella kihautuksellaan sekä kahdella syöttöpisteellään tehokkaan paluun kaukaloon tehnyt Lars Bryggman.

Sarjataulukossa taistelu pudotuspelipaikoista tiivistyy, sillä kaikki joukkueet SaiPaa lukuun ottamatta kamppailevat paikasta auringossa. Neljäntenä majailevan Pelicansin ympärillä tilanne on kutkuttava, kun sijat 4.-7. ovat pisteen sisällä toisistaan.

Tammikuun viimeisessä koitoksessaan Pelicans saa vastaansa kovimman mahdollisen haasteen. Isäntäjoukkue HIFK porskuttaa 10 ottelun kuntopuntarin kärjessä kerättyään pisteitä kaikkiaan 12 edellisestä pelistään. Mollivoittoisen syksyn jälkeen HIFK on noussut taulukossa yhdeksänneksi kuuden pisteen päähän suorasta neljännesfinaalipaikasta.

HIFK:n sisäisessä pistepörssissä kärkipaikkaa pitää Julius Nättinen tehoilla 10+16=26 ennen Juha Jääskää (7+19=26) ja Eetu Koivistoista (11+13=24). Nättinen tosin joutuu huilaamaan tositoimista seuraavat viikot loukkaantumisen vuoksi. Helsinkiläisten tuorein kanadalaishankinta Kevin Roy on kerännyt ensimmäiseen kuuteen peliin neljä syöttöpistettä.

Kauden aiemmissa keskinäisissä HIFK on turkoosiryhmää edellä voitoin 2-1. Näissä punanuttujen tehokkain on ollut Koivistoinen kolmella maalillaan ja neljällä pisteellään. Lahtelaisleiristä Teemu Eronen (2+1) ja Iikka Kangasniemi (1+2) ovat kurittaneet entistä seuraansa kolmella pisteellä.

HIFK – Pelicans tiistaina 31.1. Helsingin jäähallissa klo 18.30.