Viikkokatsaus: Kolme pelaajaa sairastuvalla | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Viikkokatsaus: Kolme pelaajaa sairastuvalla

Lauantaina maalittoman jaksonsa katkaisseen Pelicansin tammikuu jatkuu ruuhkaisena uudella kolmen ottelun rutistuksella.

Pelicans saa tulevan perjantain kotipeliinsä vieraita Kouvolasta. (Kuva: Tomi Natri)

Pelicansilla on takanaan ohdakkeinen liigaviikko. Kahdessa ensimmäisessä pelissä lahtelaisjoukkue kärsi maalinteon tuskasta, kun ensin Tappara nollasi Pelicansin keskiviikkona kotonaan numeroin 1-0. Turkoosien maalilla Patrik Bartosak torjui 14 kertaa.

Perjantaina HPK otti ensimmäisen kiinnityksensä Hämeen herruuteen nujertamalla lahtelaisvieraansa maalein 2-0. Tolppien välissä Bartosak antoi joukkueelleen jälleen mahdollisuuden voittoon 28 torjunnallaan.

Isku Areena oli lauantaina ääriään myöten täynnä Pelicansin kohdattua HIFK:n. Isännät tulivat kolmen maalin takaa tasoihin, mutta 4403 silmäparia joutui lopulta pettymään helsinkiläisten varastettua Lahdesta 5-4-voiton. Kauden maalitilinsä avannut Teemu Eronen osui Pelicansille kahdesti, Iikka Kangasniemi sekä Sakke Hämäläinen maalasivat kertaalleen. Bartosak pysäytti viikon kolmannessa esiintymisessään 25 kiekkoa.

Runkosarjasta 39 ottelua pelannut Pelicans pitää sarjataulukossa neljättä sijaa. Joukkueen sairaslistalla ovat Jonas Enlund (kausi ohi), Niklas Nordgren (day-to-day) ja Joni Ikonen (day-to-day).

Pelicans U20 käynnisti perjantaina viikonloppunsa 4-3-kotivoitolla KalPasta. Rasmus Kumpulainen, Atte Peltonen, Veeti Kuhta ja Tim Lindfors vastasivat lahtelaisosumista. Iiro Eronen torjui maalilla 16 kertaa.

Sunnuntaina Pelicans taipui Helsingissä sarjakakkoselle Jokereille jatkoajan jälkeen 4-5. Jesse Kiiskinen iski turkooseille kaksi osumaa Lindforsin (1+1) ja Jimi Junkkarin onnistuessa kertaalleen. Niklas Nikkilä ehti veräjällä kiekon tielle 32 kertaa ja sai lisäksi syöttöpisteen. Pelicans löytyy sarjataulukosta kolmossijalta 34 matsia pelanneena.

Pelicans U18:n Luka Kauppilan maali jäi lauantaina lahtelaisten ainoaksi 1-4-vierastappiossa JYPille. Jasper Latulle kirjattiin maalin suulla 29 torjuntaa.

Paluu voittokantaan tapahtui komeasti sunnuntaina, jolloin Pelicans otti Lahdessa kovan päänahkan sarjakärki Jokereista luvuin 6-3. Ottelussa Oliver Kuntonen taituroi pisteet 2+2. Muina maalintekijöinä kunnostautuivat Roope Uusikartano, Leevi Koskinen, Aatu Pohjalainen ja Kauppila. Torjuntavuorossa ollut Topi Jokinen koppasi 24 kiekkoa. Jatkosarjasta 10 ottelua pelannut Pelicans on taulukossa yhdeksäntenä.

Pelicans U16 jäi perjantaina jyrän alle hävittyään Tapparalle maalein 1-10. Luka Arkko viimeisteli vieraiden ainokaisen. Lahtelaismaalilla Joel Tevalle ja Niklas Väisäselle merkattiin kaikkiaan 34 torjuntaa. Pelicansin sijoitus sarjataulukossa on kahdeksas.

Heinolan Peliitat kärsi perjantaina kotonaan 1-5-häviön RoKille. Pelicansista lainalla olleet Alexander Forslund ja Nordgren pelasivat kamppailussa pisteittä. Lauantaina Peliitat haki voittolaukausten jälkeen 4-3-voiton Forssasta. Forslund syötti ajassa 59:50 syntyneen 3-3-tasoituksen ja ratkaisi pelin voittolaukauksilla. Peliitat on sarjassa 12:ntena 33 kierroksen jälkeen.

Tämän viikon ottelut

Liiga
Lukko – Pelicans keskiviikkona 18.1. Kivikylän Areenassa klo 18.30
Pelicans – KooKoo perjantaina 20.1. Isku Areenassa klo 18.30
KalPa – Pelicans lauantaina 21.1. Olvi Areenassa klo 17

U20
KooKoo – Pelicans perjantaina 20.1. klo 17
Pelicans – K-Espoo lauantaina 21.1. Isku Areenassa klo 13

U18
Pelicans – Jukurit lauantaina 21.1. Isku Areenassa klo 16
Pelicans – Kärpät sunnuntaina 22.1. Isku Areenassa klo 14

U16
Pelicans – K-Espoo perjantaina 20.1. Laune 2 klo 19.10
Pelicans – Jokerit sunnuntaina 22.1. Laune 2 klo 12.40

Mestis
Peliitat - Ketterä keskiviikkona 18.1. Heinolan jäähallissa klo 18.30
KOOVEE – Peliitat perjantaina 20.1. klo 18.30