Kuukausiraportti: Pelicans A jatkaa vahvassa vireessä | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Kuukausiraportti: Pelicans A jatkaa vahvassa vireessä - ”Koko syksy ollut todella tasalaatuista suorittamista”

Erinomaista syksyä nuorten SM-liigassa pelaava Pelicans on aikataulussa tavoitteidensa kanssa.

Kuva: Tomi Natri

Pelicansin A-nuorilla pyyhkii hyvin. Nuoret Pelikaanit pitävät tällä haavaa neljättä sijaa viikonloppuna maaottelutauolle vetäytyneessä Nuorten SM-liigassa. Pelicansin edellä ovat vain HIFK, Kärpät sekä sarjakärki Jokerit, joka on kerännyt viisi pistettä lahtelaisia enemmän.

Marraskuun ensimmäinen viikonloppu mukaan luettuna Pelicans pelasi viimeisen kuukauden aikana 12 ottelua, joista se voitti kahdeksan. Joukkue sai jaksolle komean lopun, kun se nollasi viime viikonloppuna KooKoon (4-0) ja Sportin (6-0). Päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnilalle kuukaudesta päällimmäisenä mieleen jäi Lappeenrannassa pelattu sarjaturnaus.

- Se pelattiin harjoitushallissa erittäin pienessä kaukalossa. Se oli hyvä haaste meille, sillä peli aina hieman muuttuu, kun mennään pieneen kaukaloon. Tuloksena tuli kolmesta pelistä vain yksi voitto. Eniten jäi harmittamaan Jukurit-peli, jonka hävisimme 1-4. Se oli meiltä huippupeli, vaikka ei riittänytkään pisteille.

Kauden 23 pelistään Pelicans on napannut 16 voittoa, eikä ole hävinnyt perätysten kahta peliä enempää.

- Vaikka on muutama tappio tullut, niin voitosta on taisteltu silti jokaisessa pelissä. Joskus ne maalin pelit kääntyvät toiseen suuntaan. Koko syksy on ollut todella tasalaatuista suorittamista, Yli-Junnila kehuu.

Päävalmentaja on mielissään siitä, kuinka pelitapa on iskostunut pelaajien selkärankoihin.

- Nyt on päästy jo siihen tilanteeseen, että pystymme koko ajan tuomaan enemmän ja enemmän yksityiskohtia ja parantamaan pieniä yksittäisiä alueita. Enää ei olla siinä vaiheessa, että tarvitsisi suuria linjoja vedellä. Olemme viisikkopelillisesti erittäin vahva joukkue tällä hetkellä.

Alkusarjaa on jäljellä vielä 11 ottelua. Pelicansin kausi etenee tuloksellisesti aikataulussa.

- Ensimmäinen tavoitteemme oli ylempi loppusarja, ja sen suhteen näyttää hyvältä. Toinen tavoite oli, että pystymme joka ilta tappelemaan voitosta ilman ohipelejä. Sekin tavoite on täyttynyt.

Lahtelaiskaksikko pistepörssin kärjessä

Toimiva joukkueen ja viisikon rakenne auttaa yksilöitäkin nousemaan esiin. Lahtelaishyökkäyksen kirkkaimpina tähtinä ovat loistaneet Juuso Jämsen (22 ott, 15+17=32) ja Jesse Liuksiala (23 ott, 8+20=28), joilla on kaksoisjohto ASM:n pistepörssissä.

Pelicans-pelurit ovat saaneet huomiota maajoukkueissakin. Puolustaja Topias Vilén on mukana alle 17-vuotiaiden ryhmässä, Matias Rajaniemi U18-maajoukkueessa ja hyökkääjä Elias Vilén alle 20-vuotiaiden haastajajoukkueessa.

Lokakuussa onnistumisia tuli laajalta rintamalta.

- Ketju Leevi Tukiainen (9+9=18) – Liuksiala – Juuso Heikkilä (6+12=18) on ollut tosi hyvä. Erityisen hienoa on se, että toimivan hyökkäyspelin lisäksi siellä hoidetaan myös puolustuspää. Se on iso arvo joukkueelle, että pistepörssin kärkimiehet pelaavat viisikkopeliä vahvasti molempiin suuntiin, suitsuttaa Yli-Junnila.

- Elias Vilén (6+14=20) on tehnyt paljon pisteitä, samoin Joel Kerkkänen (6+10=16), ja pakistossa Juuso Arola (9+10=19). Joukkueessa on eri vahvuusalueiden pelaajia, ja siihen nimenomaan joukkueen hyvä peli on perustunut. Tietyt yksilöt pääsevät pistepörssissä esille, kun taustalla on koko joukkueen vahva tuki, ja niiden pelaajien panos, jotka eivät näy pistepörssissä. Jätkät kamppailevat tuossa joka päivä hirveällä intohimolla.

Yli-Junnila jakaa krediittiä itseoikeutetusti myös maalivahtiosastolle. 12 otteluun neljä nollapeliä torjuneella Oskari Parviaisella on koko sarjan paras torjuntaprosentti (93,4), eikä virkaveli Mikael Petronkaan (92,1 %, 2 nollapeliä) työskentelyssä ole ollut moitteen sijaa.

A:n joukkue sai hiljattain myös kolme uutta debytanttia. 17-vuotias hyökkääjä Aatu Jämsen sekä puolustajat Onni Käyhkö, 17, ja Rasmus Laine, 18, ovat esiintyneet kaikki näytönpaikoissaan edukseen.

- Nuorempi Jämsen on tehnyt B:ssä kovia tehoja, ja on jo valmis pelaamaan A:ssa. Hän pystyy käyttämään omia vahvuuksiaan ja tulee varmasti jossain vaiheessa kautta pelaamaan meillä enemmänkin.

- Laine on harjoitellut meillä päivittäin alkukauden, mutta käynyt pelaamassa Vierumäki Unitedissa A:n Suomi-sarjaa. Hän on pitänyt itsensä valmiina, että kun paikka tulee, niin pystyy suorittamaan täällä hyvällä tasolla - ja niin myös kävi. B-ikäinen Käyhkö on harjoitellut meillä A:n ringissä. Hän on todella mielenkiintoinen seurattava tulevaisuuteen. Iso puolustaja, jolla on hyvät lajitaidot.

Kova harjoittelupaketti

Pelicans A:n harjoitukset pyörivät normaalisti myös maajoukkuetauolla. Yli-Junnila haluaa nähdä joukkueensa mielen säilyvän kirkkaana synkästä vuodenajasta huolimatta.

- Harjoittelemme kaksi kertaa päivässä neljänä päivänä viikossa. Arki syksyllä A:n SM-liigassa tällä harjoittelumäärällä on pelaajille tosi kova paketti. Tavoite on, että pystyisimme säilyttämään näinä marraskuun pimeinä päivinäkin sen saman innon lajitekniikan kehittämiseen sekä myös fysiikkaharjoitteluun.

- Meidän valmentajien vastuulla on jakaa kuormitus järkevästi, että tämä harjoittelupaketti pystytään tekemään. Se on iso tavoite, että lajiteknisissä ja fyysisissä ominaisuuksissakin mentäisiin eteenpäin, vaikka pelataan koko ajan.

Turkoosimiehistön kausi jatkuu ensi viikon perjantaina vierasottelulla Kärppiä vastaan.

- On tärkeää, että saadaan jätkille tähän vapaa viikonloppu, jotta ulkopaikkakuntalaisetkin pääsevät käymään kotona. Ensi viikon torstaina startataan Oulua kohti, ja siitä viikko, niin edessä on kolmen pelin sarjaturnaus, Yli-Junnila selvitti.

Aleksi Salonen