Pelicans hakee torstaina viidettä voittoaan sarjan hännille valahtaneesta SaiPasta | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pelicans hakee torstaina viidettä voittoaan sarjan hännille valahtaneesta SaiPasta

Jo neljä kertaa SaiPan kukistanut Pelicans matkaa torstaina Lappeenrantaan kolmannen kerran tällä kaudella. Miro Hovinen uskoo, että kamppailun intensiteetti tulee olemaan tiistain KooKoo-pelin tapaan korkealla.

Pelicansin runkosarjan viimeinen neljännes käynnistyi tiistai-iltana Kouvolassa. Pisteputkensa neljään otteluun kasvattaneen Vili Sopasen maali ei tuonut lahtelaisten pistepussiin kuin yhden pisteen, kun KooKoo oli jatkoajan jälkeen ansaitusti etevämpi 2-1. Samalla katkesi Pelicansin kolmen voitollisen pelin sarja, ja kauden ensimmäinen neljän peräkkäisen voiton putki jäi haaveeksi.

- Pelasimme Kouvolassa kaksi erää hyvää vieraslätkää. Kolmannessa erässä emme sitten enää pystyneet jatkamaan samalla tavalla. Kaveri taisteli päätöserässä hyvin, ja se käänsi peliä heille. Propsit sinne suuntaan hienosta taistelusta. Tällä kertaa yli tyytyminen yhteen pisteeseen, juttelee Pelicansin Miro Hovinen, joka kohtasi ensimmäistä kertaa urallaan KooKoo-maalilla torjuneen Niko-veljensä.

- Jos miettii KooKoon ensimmäistä maalia, niin olihan se nukahdus meidän puolustukselta. Siinä pääsi hyökkääjä (Juha-Pekka Haataja) vapaasti kahden pakin välistä laittamaan riparin sisään.

Tiistain vierasreissu oli Pelicansille ensimmäinen kahteen viikkoon. Kotiaskissa hyvän paineistamisen ja trap-pelaamisen rytmin löytänyt joukkue joutui pelaamaan pitkästä aikaa isommassa kaukalossa. Torstain vastustajan SaiPan kotihallissa kaukalo on yhtä leveä (28 m) kuin Lahdessa, mutta kaksi metriä Isku Areenan vastaavaa pidempi (60 m).

- En koe, että iso kaukalo olisi vaikuttanut jotenkin heikentävästi meidän pelaamiseen tiistaina. Pitää ajatella asia niin, että isolla jääalalla on paljon tilaa hyväjalkaiselle joukkueelle.

Pelicans on ottanut tukevahkon otteen sarjan kuudennesta sijasta ennen torstain neljän ottelun kierrosta. KooKoo-pelistä saatu piste lisäsi lahtelaisten eron Ässiin (7.) viiteen pisteeseen, kun runkosarjaa on jäljellä 14 kierrosta.

Vaikka vieraskamppailut ovat olleet pääosin Pelicansille tervanjuontia, on Lappeenrannassa kulkenut erinomaisen hyvin. Joukkue on poistunut kahdelta edelliseltä Kisapuiston vierailultaan taskussaan 3-4- ja 1-2-vierasvoitot. Turkoosipaidat ovat tämän lisäksi kaataneet sputnikit kahdesti myös Lahdessa, joten pisteet kauden keskinäisistä ovat Pelicansille 11-1. Joukkueet ottavat back-to-back-hengessä mittaa toisistaan torstain jälkeen lauantaina Isku Areenalla.

- Tänä vuonna SaiPa on tuntunut sopivan meille vastustajana erityisen hyvin. Heillä on ollut vaikea kausi, mutta tästä pelistä on tulossa varmasti tasainen. He tulevat taistelemaan voitosta kynsin ja hampain, se on varma. KooKoo-pelissä jäällä oli hyvä intensiteetti, ja niin tulee todennäköisesti olemaan nytkin, Hovinen ennakoi.

Lukon tiistainen 5-3-voitto Tapparasta pudotti SaiPan Liigan hännänhuipuksi. Lappeenrantalaisilla on eroa pudotuspeliviivaan 10 pistettä, joten neljällä edellisenä keväänä pudotuspeleissä olleen SaiPan kausi päättyy tällä kertaa mitä todennäköisimmin runkosarjaan. Joukkueen kuntokäyrä ei ole osoittanut nousun merkkejä, kun viimeiset viisi ottelua ovat tuottaneet yhden ainoan kolmen pisteen potin.

Loukkaantumiset ovat runnelleet 24-vuotiasta Hovista tälläkin kaudella, eikä pelejä ole kertynyt toistaiseksi kuin 13 kappaletta. Kauteen noussein odotuksin lähteneellä puolustajalla on ollut paluunsa jälkeen hienoisia vaikeuksia koneiden käynnistymisen kanssa, mutta parempaan suuntaan mennään peli peliltä. Joukkue tarvitsee fyysistä preesensiä puolustusmaalinsa eteen pelien edetessä.

- Viime pelit ovat olleet itseltäni tasoa ok. Odotan kuitenkin enemmän, ja luotan siihen, että se tulee sieltä vielä.

SaiPa – Pelicans torstaina 2.2. Lappeenrannan Kisapuistossa klo 18.30.