Kotivoittojen putki kasvaa – Pelicans tylsytti nyt hallitsevan mestarin | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Kotivoittojen putki kasvaa – Pelicans tylsytti nyt hallitsevan mestarin

Pelicans otti torstaina viidennen peräkkäisen kotivoittonsa Tapparan kustannuksella. Viihdyttävä ja lämminhenkinen taisto päättyi voittolaukausten jälkeen Pelicansin 2-1-voittoon.

Syyskyssa vain yhden vierasvoiton napanneen Tapparan ottelun alku oli vaikea myös Isku Areenan perjantai-illassa. Vieraiden kultakypärä Kristian Kuusela lähti istumaan vain minuutin pelin jälkeen, ja heti kolahti omissa. Joel Mustosen yrityksen Dominik Hrachovina vielä torjui, muttei enää Aleksi Rekosen laukausta, joka vei Pelicansin 1-0-johtoon ajassa 2:11. Rekosen kauden toiseen maaliin toinen syöttöpiste Hannes Björniselle. Tamperelaiset olivat lähellä tasoittaa kamppailun muutamia minuutteja Pelicansin johtomaalin jälkeen, mutta Jere Karjalaisen läpiajoyritys pysähtyi ylärimaan.

Tappara sai avauserän lopussa pelistä otetta, mutta painopiste siirtyi toisen erän alussa Tapparan kenttäpäätyyn. Pelicansista lähimpänä maalintekoa oli Miska Siikonen, jonka laukaus pysähtyi tolppaan. Tolpat kilisivät myös Janne Juvosen vartioimassa kotijoukkueen maalissa, kun Aleksi Salosen sivallus oli yllättää Juvosen.

Peliä lähdettiin ratkaisemaan kolmanteen erään tilanteesta 1-0. Tappara pääsi heti päätöserän alussa myllyttämään kahden miehen ylivoimaa 37 sekunnin ajan, ja se tasoitti pelin 1-1:een Jukka Peltolan osumalla. Pelicans ei tasoituksesta hätkähtänyt, vaan peli eteni lahtelaismerkkisesti myös 1-1-tilanteessa. Tappara joutui jatkuvasti roikkumaan lahtelaisten paidanhelmassa sääntöjen rajamailla. Tunteet kuumenivat ajassa 57:11, kun Niko Mikkola sai selästä taklaamisesta 2+10-minuutin rangaistuksen kohteenaan Iikka Kangasniemi.

Pelicans ei ylivoimallaan onnistunut, joten peli eteni jatkoajalle. Jatkoajalla paras paikka tarjoutui Tapparan Mikko Lehtoselle, mutta Juvosen huima venytys vei pelin voittolaukauskilpailuun.

Rankkareissa ainoa onnistuja oli Pelicansin Borna Rendulic. Juvonen torjui kaikki Tapparan kolme yritystä.

Pelicansin kausi jatkuu ensi viikon keskiviikkona vieraissa Ässiä vastaan.