Pelicans jäi ilman pisteitä Oulussa | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans jäi ilman pisteitä Oulussa

Torstai-iltainen Kärpät-Pelicans päättyi Raksilassa oululaisten 5-2-voittoon.

Kärpillä oli pelin avaamisen kanssa isoja vaikeuksia pelin alussa nopeajalkaista Pelicans-hyökkäystä vastaan. Ote kääntyi hieman ennen avauserän puoltaväliä kotijoukkueelle, mutta illan ensimmäisestä osumasta vastasi Pelicans ja uudistettu ykkösketju Aleksi MustonenHannes BjörninenAntti Tyrväinen. Björninen pelasi pienellä siirrolla kiekon keskikaistaan, josta Mustonen pääsi napauttamaan kauden ja Pelicans-uran ensimmäisen osumansa. Toinen syöttäjä oli Casimir Jürgens.

Oululaiset tulivat kuitenkin tasoihin neljä minuuttia myöhemmin Ville Leskisen hienoisella onnenkantamoisella. Myös toisen erän alku oli lahtelaiselta vahva, mutta tällä kertaa maalista vastasi Kärpät ja Charles Bertrand, joka ohjasi Miika Koiviston vedon ohi Janne Juvosen.

Päätöserään lähdettiin Kärppien 3-2-johdossa. Pelin painopiste siirtyi kolmannessa erässä koko ajan enemmän ja enemmän kotijoukkueen päätyyn, mutta vieraiden palkinto jäi saamatta. Kärpät pääsi kuittaamaan pelin 3-1:een Jani Hakanpään läpiajosta ajassa 49:22.

Pelicans tuli uudelleen peliin mukaan vain 18 sekuntia 3-1-maalin jälkeen, kun Kärpät suti pelivälineen omaan rysään. Maalintekijäksi merkittiin Kimi Koivisto. Pelicansin takaa-ajo koki ison kolauksen neljä ja puoli minuuttia ennen loppua Joel Mustosen saatua kaksiminuuttisen. Kärpät käytti tilaisuutensa – Mikael Ruohomaa laukoi ylivoimalla pelin 4-2:een. Vieraat eivät tästä enää nousseet, ja Leskinen laukoi loppulukemat 5-2 tyhjiin.

Runkosarja jatkuu lauantaina Isku Areenalla herkkupalalla Pelicans – HIFK.