Pelicansille kauden ensimmäinen pistepotti – Voutilainen huippuiskussa | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pelicansille kauden ensimmäinen pistepotti – Voutilainen huippuiskussa

Pelicans voitti Mikkelissä Jukurit 3-0 vahvan maalivahtipelin ja neloskentän maalien turvin.

Pelicans oli selvästi sisuuntunut perjantaisesta kirvelevästä kotitappiosta Sportille. Jukurit ei päässyt pelin alussa omalta alueelta pois vieraiden antaessa painetta viiden pelaajan voimin. Pelicans pääsi ylivoimalle kahden minuutin pelin jälkeen, ja heti helähti: Juha Leimu napautti pelivälineen vastustamattomasti Jukurit-maalin ylänurkkaan. Syöttöpiste Miska Siikosen lisäksi Casimir Jürgensille, jolle tehopiste oli ensimmäinen Liigassa.

Edellisestä ei kulunut kuin 45 sekuntia, kun lahtelaisen uudistettu neloskenttä Joonas AlanneArtturi ToivolaNiko Kivelä iski vieraille toisen maalin. Osumasta vastasi Alanne Toivolan tarjoilusta. Jukurit sai erän puolenvälin jälkeen otetta pelistä, mutta Joona Voutilainen esitti Pelicansin maalilla tukun huippupelastuksia pitäen pelin 0-2:ssa.

Avauserän lopulla jalkaa kaasulta nostaneet lahtelaiset saivat pelistä uudelleen otteen heti toisen erän alusta lähtien. Jukurit oli ajoittain kovassa pesukoneessa, mutta Pelicans ei onnistunut muutamasta mainiosta tekopaikasta huolimatta lisäämään johtoaan.

Jukurit ei onnistunut käynnistämään kiriään myöskään päätöserässä. Ottelulle viimeisen niitin laukoi erinomaisen pelin pelanneen Pelicansin neloskentän sentteri Toivola ajassa 48:00. Täysosuma oli Toivolalle liigauran ensimmäinen.

Voutilainen tarvitsi nollapeliin yhteensä 26 torjuntaa. Pelicans jatkaa pelejään ensi viikon tiistaina Isku Areenalla KooKoota vastaan.