HIFK haki Lahdesta toisen kiinnityksen jatkoeräratkaisulla | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

HIFK haki Lahdesta toisen kiinnityksen jatkoeräratkaisulla

Pelicansin ja HIFK:n kolmannesta osaottelusta muodostui jännitysnäytelmä, joka ratkesi ensimmisessä jatkoerässä helsinkiläisten 2-1-voittoon. Ottelua seurasi loppuunmyyty (5371) Isku Areena.

Kuva: Aku Rive

Pelicans joutui antautumaan jo varhain. HIFK aktiivinen prässi tuotti hyökkäysalueella riiston, josta Erik Thorell vapautti Joonas Raskin maalintekoon ajassa 03:17. Pelin avaaminen tuotti erän vanhetessakin lahtelaisille vaikeuksia.

Ottelusarjassa ensi kertaa esiintynyt HIFK:n Iikka Kangasniemi sai erän puolivälin jälkeen uitettua kiekon Pelicans-nuottaan, mutta osuma hylättiin isäntien haaston jälkeen. Kyseessä oli maalivahdin häirintä Teemu Erosen estettyä Jussi Olkinuoran sivuttaisliikkeen, mikä avasi Kangasniemelle tyhjän maalin.

Toiseen erään lähdettiin 0-1-tilanteesta. Pelicans sai heti alussa ensimmäisen ylivoimatilaisuutensa, mutta helsinkiläisten alivoima oli 5-5-pelin tapaan aktiivista, eikä lahtelaismiehistö saanut kuviota rauhoitettua. Ottelun toinen täysosuma nähtiin pelin puolivälissä HIFK:n ylivoimalla. Maalinteossa kunnostautui Pelicans: Kangasniemi pelasi hyökkäyssinisellä löperösti, Miska Siikonen haistoi irtokiekon ja pääsi iskemään maalin edestä alivoimalla lukemiksi 1-1.

Pelicans pystyi kakkoserässä karsimaan oman alueen kiekonmenetyksiä. Valkopaitainen vierasjoukkue oli edelleen aktiivisempi, mutta isäntien vahvat puolustusalueen puolustuspelit ja Olkinuoran vakuuttavat torjunnat veivät kamppailun päätöserään 1-1-tasatilanteessa.

Kolmannen erän ensimmäinen loistotilaisuus tuli vieraille 2-1-hyökkäyksestä. Olkinuora jatkoi kuitenkin uskomattomia otteitaan venyttämällä patjansa Teemu Tallbergin kudin tielle. Seuraavassa oltiin jo toisessa päässä: Oliwer Kasken tulinen veto pysähtyi HIFK-maalin yläputkeen.

Helsinkiläiset loivat päätöserässäkin paremmat tekopaikat. Olkinuoran torjunnat veivät kolmannen osaottelun ratkaisun jatkoerään. Varsinaisella peliajalla Olkinuoralle kirjattiin 36 torjuntaa, Engrenille 22.

Ratkaisu syntyi ajassa 65:54. HIFK pelasi ylivoimaa ja Kangasniemi pääsi laukomaan irtokiekosta limpun ohi voimattoman Olkinuoran. HIFK johtaa sarjaa nyt otteluvoitoin 2-1. Vääntö jatkuu keskiviikkona Helsingissä.