HIFK nousi kahden maalin takaa ja päihitti Pelicansin jatkoajalla | Pelicans

Perjantai 19.9. 18:30 VS.

HIFK nousi kahden maalin takaa ja päihitti Pelicansin jatkoajalla

Helsingin Elisa Areenalla pelattu HIFK:n ja Pelicansin välinen harjoitusottelu ratkaistiin vasta jatkoajalla, jossa punapaidat veivät pidemmän korren 3-2-loppuluvuin. Joukkueet kohtaavat uudelleen perjantaina Lahdessa.

Teemu Eronen kirjautti syöttöpisteen Pelicansin 2-0-johtomaaliin. (Kuva: Tomi Natri)

Pelicans tuli taistoon hyvällä sykkeellä. Joni Ikonen pääsi iskemään Iikka Kangasniemen tarjoilusta vieraat 1-0-johtoon vain kolmen minuutin pelin jälkeen. Avauserän puolivälin tienoilla lukemat vaihtuivat jo 0-2:een, kun Lars Bryggman (Kangasniemi, Teemu Eronen) pomputti ylivoiman jälkitilanteesta limpun ohi HIFK-vahti Niilo Halosen.

Heti toisen erän alussa HIFK pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle, eikä aikaillut maalinteon kanssa. Erää oli käyty vasta 38 sekuntia, kun Sebastian Dyk ohitti lahtelaismaalia vartioineen Jasper Patrikaisen kaventaen lukemiksi 1-2. Erän jälkimmäisellä puoliskolla Ikosella oli tilaisuus tuplata päivän maalisaldonsa, mutta tulinen rannekuti pysähtyi yläputkeen.

Kolmannessa erässä jäähyiltiin puolin ja toisin. HIFK tehokas ylivoima onnistui toistamiseen ajassa 47:57, kun Otso Rantakari pommitti viivasta tilanteeksi 2-2. Pelicans ei päätöserän lopun ylivoimallaan onnistunut, joten ratkaisu siirtyi jatkoajalle.

Jatkoilla ottelun sankariksi nousi Iiro Pakarinen, jonka ranneveto painui sisään Patrikaisen hanskapuolelta. HIFK:lle näin 3-2-voitto Pelicansin kärsiessä kolmannen peräkkäisen häviönsä. Halonen sai huhkia kotijoukkueen maalilla 38 torjunnan edestä, kun taas Patrikainen selvisi 18 torjunnalla.

Pelicans ja HIFK ovat uudelleen vastakkain heti perjantaina Isku Areenalla. Ottelu alkaa klo 17.