Hyvävireinen Pelicans isännöi HIFK:ta tapaninpäivänä | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Hyvävireinen Pelicans isännöi HIFK:ta tapaninpäivänä

Liiga palaa joulutauolta jo tapaninpäivänä täyden seitsemän ottelun kierroksen voimin. Kolmatta kertaa runkosarjassa kohtaavat Pelicans ja HIFK jatkavat Lahdessa taistelua suorasta pudotuspelipaikasta.

Kuva: Jukka Rautio

Pelicans-miehistö pääsi viime viikolla joulun viettoon kauden ensimmäisessä kolmen ottelun voittoputkessa. Se sinetöityi perjantaina, kun Pelicans löi kotonaan KooKoon Hannes Björnisen 20 sekuntia ennen päätössummeria tekemällä ratkaisumaalilla. Tätä ennen lahtelaiset päihittivät vierasjäällä kaksi raudanlujaa kotijoukkuetta SaiPan (2-7) ja Tapparan (2-3).

Viime aikojen tuloksekkaat otteet ovat nostaneet 34 ottelua pelanneen lahtelaisryhmän sarjataulukossa jo neljänneksi. Tilanne saattaa kuitenkin elää rästipelien jälkeen, sillä Pelicansilla on lähes kaikkia keskikastin joukkueita enemmän pelejä pelattuna.

Joulukuun kahdeksassa pelissä Pelicansin kapellimestarina on häärinyt Jesse Saarinen, joka on summannut kuluvana kuukautena pisteet 2+10=12. Saarisen kauden 30 ottelun kokonaissaalis 5+22=27 pistettä, mikä oikeuttaa Liigan pistepörssin sijaan 10. Niin ikään tasaisesti pisteitä nakutteleva tshekkihyökkääjä Hynek Zohorna tulee heti Saarisen jälkeen seuraavana pörssissä pisteillä 12+14=26. Puolustajien pistetaulukossa on myös vahva Pelicans-edustus Mikko Kousan (6+14=20) ja Oliwer Kasken (6+14=20) miehittäessä toista ja kolmatta sijaa HIFK:n Teemu Erosen (6+17=23) jälkeen.

Keskiviikkona tapaninpäivän ratoksi Lahteen saapuva HIFK on voittanut neljä edellistä otteluaan maalierolla 17-7. Alkukaudesta kompuroineen helsikiläisryhmän sarjasijoitus on tällä hetkellä kahdeksan. Yksi joukkueen nousun kulmapalasista on ollut toista kuukautta syksyllä sivussa ollut Iikka Kangasniemi. Taiturimainen hyökkääjä on iskenyt 20 peliin 14 maalia ja 25 tehopistettä, mikä on ottelumäärään suhteutettuna sarjan kovin noteeraus.

Vanhaan kotihalliinsa palaava Kangasniemi ei ollut HIFK:n pelaavassa kokoonpanossa syyskuussa, kun helsinkiläiset kärsivät Isku Areenalla 3-4-tappion voittolaukausten jälkeen. Tuolloin ratkaisevan naulun punanuttujen arkkuun iski ex-HIFK Kaski. Joukkueet kohtasivat toistamiseen lokakuussa Nordiksella, ja Pelicans oli myös silloin parempi lukemin 2-4.

Pelicans – HIFK tapaninpäivänä 26.12. Isku Areenalla klo 18.30!