Jarkko Oikarinen Holm Lahden Pelicansin uudeksi urheilutoimenjohtajaksi

Lahden Pelicans on nimittänyt Oikarisen seuran uudeksi urheilutoimenjohtajaksi. Oikarinen, 41, aloittaa tehtävässään välittömästi.

Jarkko Oikarinen Holm tuo Lahteen kokemusta pelaajakehityksestä, organisaation rakentamisesta ja eri kiekkokulttuureista. Viime vuodet hän on työskennellyt ruotsalaisen Kalmar HC:n urheilutoiminnon johtotehtävissä, ensin apulais-GM:nä ja myöhemmin urheilujohtajana. Pelaajaurallaan Oikarinen edusti seuroja Suomessa, Ruotsissa ja Itävallassa.


– Emme etsineet nimeä, vaan oikeaa profiilia. Haimme henkilöä, joka ymmärtää, miten urheilutoimintaa rakennetaan ja miten pelaajamarkkinaa katsotaan ennakoivasti. Jarkossa yhdistyvät rakentajan ajattelu, kansainvälinen ymmärrys ja vahvat verkostot erityisesti Pohjois-Amerikan suuntaan, Pelicansin toimitusjohtaja Juuso Pulliainen toteaa.


Pelicans näkee Oikarisen valinnan osana urheilutoimintansa seuraavaa kehitysvaihetta. Seura haluaa löytää oikeat pelaajat ajoissa, kehittää heitä määrätietoisesti ja rakentaa joukkueen oman peli-identiteettinsä ympärille.

– Nykyjääkiekossa ratkaisevaa ei ole vain se, kenet kaikki jo tuntevat. Ratkaisevaa on se, kuka löytää oikean pelaajan ajoissa ja osaa rakentaa tämän ympärille toimivan kokonaisuuden. Tätä osaamista Jarkko tuo Pelicansiin, Pulliainen sanoo.


Oikarinen kertoo saapuvansa Lahteen lämpimin, motivoitunein ja kiitollisin mielin.

– Pelicansissa on tehty paljon oikein Janne Laukkasen johdolla, ja tästä on hyvä jatkaa yhdessä seuran kanssa. Haluan tuoda urheilutoimintaan selkeyttä, lisää yhdessä tekemistä ja uskoa pitkäjänteiseen työntekoon. On ryhdyttävä tekemään ja katsottava, mihin voidaan päästä, sen sijaan että puhutaan suuria siitä, mitä tullaan tekemään, Oikarinen sanoo.


Oikarisen mukaan rakentaminen tarkoittaa arjen kehittämistä askel kerrallaan. Hänen vahvuuksiinsa kuuluvat myös eri kiekkokulttuurien ymmärtäminen ja laajat kontaktiverkostot Suomessa, Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa.

– Uskon pitkäjänteiseen työntekoon. Menestys rakennetaan luottamuksellisella tiimityöllä, ja luottamus syntyy vuorovaikutuksessa. Menestys tehdään aina yhdessä, Oikarinen toteaa.

Pelicansiin sopii Oikarisen mukaan pelaaja, joka on sitoutunut, tavoitteellinen ja valmis tekemään töitä joukkueen eteen joka päivä — kilpaurheilija, joka haluaa kehittyä ja venyttää omia rajojaan.


Seuran seuraava askel rakentuu Oikarisen mukaan oman identiteetin vahvistamisen ja päivittäisen vaatimustason nostamisen kautta.

– Tavoitteena on rakentaa kilpailukykyä pitkäjänteisesti niin, että seura pystyy taistelemaan vuodesta toiseen mahdollisimman korkealla tasolla, Oikarinen päättää.


Katso videohaastattelu alta!

Katso videohaastattelu ja kuule, mitä uudella urheilutoimenjohtajalla on sanottavaa.