Lauantai 5.12. 18:30 VS.

Kamppailu Hämeen Herruudesta jatkuu tälläkin kaudella

Runkosarjan keskinäisissä otteluissa enemmän pisteitä kerännyt joukkue ansaitsee tälläkin kaudella kiertopalkinnon lisäksi 5000 euroa organisaation junioritoimintaan.
Hämeen Herruudesta taistellaan tällä kaudella viidettä kertaa.

Hämeen Herruudesta taistellaan tällä kaudella viidettä kertaa.

Pelicansin, HPK:n ja Hämeen Kauppakamarin neljä vuotta sitten lanseeraama taistelu Hämeen Herruudesta jatkuu myös tällä kaudella. Runkosarjan keskinäisissä kamppailuissa paremmin pärjännyt joukkue ansaitsee komean kiertopokaalin lisäksi 5 000 euroa seuran junioritoimintaan. Molemmat seurat ovat pokanneet Hämeen Heruuden itselleen kahdesti.

Taistelu Hämeen Herruudesta on tuonut lisäkipinää Pelicansin ja HPK:n välisiin runkosarjakohtaamisiin, minkä allekirjoittavat myös molempien joukkueiden kapteenit.

- Ehdottomasti se tuo lisämausteensa ja oman ekstralatauksen keskinäisiin kamppailuihin. Erityisesti tuo rahapotti juniorityöhön on tärkeä asia, jonka vuoksi halutaan kamppailla ja napata se Lahteen. Viime vuonna se livahti naapurille, mutta uskon vahvasti, että tällä kaudella on jälleen meidän vuoromme. Hienoa, että löytyy kumppaneita, jotka mahdollistavat tällaisen, Pelicans-kapteeni Hannes Björninen painottaa.

- Hienoa päästä taas pelaamaan Hämeen Herruudesta Pelicansia vastaan. Peleissä on pientä ekstrapanosta, kun on mahdollisuus tukea onnistumisella omia junioreita. Viime vuonna kairasimme 5000€ HPK-juniorijääkiekolle ja lupaan koko joukkueen puolesta, että teemme kaikkemme voiton eteen tälläkin kaudella. Kiitos kumppaneille, että mahdollistatte tällaisen minisarjan Liiga-kauden sisällä ja tuette suurella summalla lasten liikuntaa, HPK-kapteeni Markus Nenonen kommentoi ja lähettää niin ikään kiitoksensa Hämeen Kauppakamarin suuntaan.

​​​​​​​- Tämän kauden Hämeen Herruuden yhteistyökumppaneina toimivat kauppakamarin lisäksi Osuuskauppa Hämeenmaa, Etelä-Suomen Sanomat ja Hämeen Sanomat, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Tämän kauden osalta Hämeen Herruus saa räjähtävän startin, kun joukkueet iskevät yhteen tulevana viikonloppuna kahdesti. Ensin perjantaina joukkueet kohtaavat Hämeenlinnassa ja heti perään lauantaina Lahdessa.

Kaksi muuta kamppailua mitellään ensi vuoden puolella. Hämeenlinnassa joukkueet kohtaavat toistamiseen 5.1 ja taistelu Hämeen Herruudesta huipentuu Lahdessa tasan kuukautta myöhemmin 5.2.