Kauppakeskus Valon otteluennakko: Venyykö Pelicans Tampereella? | Pelicans

Kauppakeskus Valon otteluennakko: Venyykö Pelicans Tampereella?

Liigan kolmas finaaliottelu pelataan keskiviikkona Nokia-areenassa. Kahdessa ensimmäisessä kamppailussa avausmaalin päästettyään Pelicans on joutunut jahtaamaan vastustajaansa pitkältä takamatkalta.

Lubos Horky on osunut tolppien väliin molemmissa finaalipeleissä. (Kuva: Tomi Natri)

Tappara otti maanantaina toisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen ryöväämällä Lahdesta 3–2-voiton. Tampereen-taiston tapaan Tappara viimeisteli myös Isku Areenassa itselleen kolmen maalin kaulan, jota Pelicans ei saanut enää kurottua kiinni kelpo yrityksestä huolimatta.

Molemmat joukkueet onnistuivat maanantaina tasakentällisin maalinteossa kahdesti. Eron miehistöjen välille teki lopulta Veli-Matti Savinaisen toisessa erässä taituroima 2–0-ylivoimaosuma. Jykevä maalineduspelaaja kuritti Pelicansia maaleillaan jo viime vuoden finaaleissa, eikä 38-vuotiaan viisinkertaisen Suomen mestarin meno ole hyytynyt kuluvissakaan loppuotteluissa.

Kakkosfinaalissa pelikaaniryhmän maalit värkkäsivät tshekkilaituri Lubos Horky ja Toni Utunen. Ensimmäistä kauttaan kotimaansa ulkopuolella pelaava Horky, 26, onnistui maalinteossa myös Tampereella, ja on pystynyt nostamaan tasoaan finaalisarjaan. Kolmansia pudotuspelejään Pelicans-paidassa pelaavalle Utuselle osuma oli kevään toinen.

Pelicansin 2–3-kavennuksen alustanut Ryan Lasch nousi tehopisteensä ansiosta päijäthämäläisseuran kaikkien aikojen pisteykköseksi pudotuspeleissä. Lasch on koonnut 31 peliin pisteet 8+21=29, kun taas toisena tulevan Iikka Kangasniemen saldo on 8+20=28.

Lasch on kantanut harteillaan isoa tulosvastuuta myös näissä pudotuspeleissä ja summannut 14 peliin 13 (3+10) pinnaa. Amerikkalaisella on vielä hyvät saumat kevään pistepörssin voittoon, kun kärkipaikkaa pitävä Teemu Turunen (7+7=14) on enää pisteen päässä. Toisena Pelicansin sisäisessä pörssissä tulee viisi maalia ja yhdeksän pistettä iskenyt Lars Bryggman.

Tappara-leiristä pistepörssin kärkisijoja hätyyttelevät Nicholas Halloran (3+8=11) ja Anton Levtchi (5+5=10). Kirvesrintojen materiaalin laajuudesta puolestaan kertoo se, että joukkueesta peräti 13 pelaajaa on tehnyt vähintään viisi tehopistettä. Pelicansilla tähän kategoriaan mahtuu vain kourallinen pelaajia.

Pelicans lähtee keskiviikkona hakemaan kevään kolmatta vierasvoittoaan ja aiheuttamaan Tapparalle toista kotitappiota. Tässä vaiheessa varmaa on vain se, että neljäs ottelu pelataan perjantaina Lahdessa.

Finaalien Game 3 Tappara – Pelicans keskiviikkona 24.4. Nokia-areenassa klo 18.30.

Tämän otteluennakon tarjoaa Kauppakeskus Valo.