Kokenut Laakso haluaa olla esimerkillinen hahmo Pelicansin avoimessa pukukoppikulttuurissa – ”Meillä nuoretkin uskaltavat olla omia itsejään” | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Kokenut Laakso haluaa olla esimerkillinen hahmo Pelicansin avoimessa pukukoppikulttuurissa – ”Meillä nuoretkin uskaltavat olla omia itsejään”

Lähes puolen tuhannen Liiga-pelin Aleksi Laakson korviin kuulostaa hurjalta, että hän on 31-vuotiaana yksi Pelicansin senioreista. Ikää ei kuitenkaan tuijotella liikaa lahtelaisleirissä, missä kunnioitus on läsnä ajankuvan mukaisesti.

Kokovisiirit olivat Liigan koronakauden 2020-21 yksi erikoisuuksista. (Kuva: Tomi Natri)

Aleksi Salonen

Lahdenväylä on ehtinyt tulla tutuksi Helsingissä asustelevalle Aleksi Laaksolle, joka on kesäkuisena tiistaiaamuna lähtenyt jälleen aamutuimaan kurvaamaan kohti Lahtea ja uutta treenipäivää.

Kokenut 31-vuotias liigakävijä siirtyi kesken viime kauden Pelicansiin lainasopimuksella Helsingin IFK:sta, jonka takalinjoilla hän oli luutinut kolmen kauden ajan. Keväällä Laakso rustasi nimensä Pelicansin yksivuotiseen sopimuspaperiin.

- Jatkosta on innostunut olo. On ollut kunnia-asia liittyä Pelicansin kaltaiseen organisaatioon. Viime kaudella lainapesti oli itselleni piristysruiske, kun kausi oli ollut tahmainen ennen tänne tuloa, Laakso sanoo.

- Kesken kauden ei ole koskaan helppoa liittyä uuteen joukkueeseen, mutta täällä ilmapiiri ja vastaanotto olivat heti positiivisia. Oli helppo hypätä porukan mukaan.

Laakson tililtä löytyy Pelicansin joukkueesta eniten pelejä Liigassa, 456. Ikänsä puolestakin puolustaja on ryhmän kokenein 32-vuotiaiden Joonas Jalvannin ja Antti Tyrväisen jälkeen.

- Kuulostaa hurjalta, että olen yksi vanhimmista. En kuitenkaan onneksi vielä ihan piikkipaikalla. Siitä saa kyllä kuulla valmennusjohdoltakin, että siellä ne papparaiset taas istuvat sohvalla, Laakso naurahtaa.

Monipuolisena huippu-urheilijana tunnettu Laakso haluaa olla joukkueen etulinjassa näyttämässä esimerkkiä kaikessa toiminnassa.

- Urheilullisuus on tässä lajissa se kivijalka, joka luo edellytykset pitkään uraan hyvällä tasolla. Haluan myös olla helposti lähestyttävä kaveri, jolle on helppo mennä juttelemaan. Tällä tavoin haluan olla osa tämän joukkueen avointa kulttuuria.

Liiga on kokenut viime vuosina sangen laajamittaisen nuorennusleikkauksen. Nuorempi polvi on ottanut koko ajan enemmän valtaa joukkueiden pukusuojissa, mutta Laakso ei koe asiaa huonona.

- Silloin kun itse tulin nuorena tähän mukaan, ilmassa oli sellaista pelonsekaista kunnioitusta, että voiko tuolle mennä juttelemaan. Se on nyt muuttunut. Porukka uskaltaa tulla koppiin sellaisena kuin oikeasti on.

- Kyllä meitä vanhempiakin vielä kunnioitetaan. Itse olen aina pyrkinyt siihen, että kun joku vanhempi puhuu, niin silloin kuunnellaan. Ainakin meidän kopissa kunnioitus on läsnä oikealla tavalla. Ei liikaa katsella ikää, vaan kaikki saavat ja uskaltavat olla omia itsejään.

”Pelimme kyllä riittää”

Kokeneempien partojen ei tarvitse enää tänä päivänä ohjata nuoria kädestä pitäen, sillä yksilön tietämys omasta harjoittelustaan on ottanut harppauksia eteenpäin. Kesäharjoituksetkin menevät jatkuvasti omatoimisempaan suuntaan.

- Meilläkään harjoittelu ei ole liian ohjattua valmennuksen puolelta. On hyvä, että opetetaan ottamaan itse vastuuta. Esimerkiksi kauden aikana monet oheiset ovat sellaisia, jotka kaikki hoitavat itse. Askel askeleelta ollaan menossa oma-aloitteisempaan suuntaan, Laakso valottaa.

Viime keväänä nuoren Pelicans-poppoon tie nousi pystyyn neljännesfinaaleissa Turun Palloseuraa vastaan. Opit on otettu talteen tulevaa sesonkia ajatellen.

- Luottamus ja usko omaan tekemiseen ovat avainasioita. Pystymme omalla systeemillämme haastamaan kenet tahansa. Pelimme kyllä riittää. Kausi on pitkä ja tulee erilaisia vaiheita, niin pitää vain uskoa siihen, että systeemi on oikea.

- Viime keväänä oli todella lähellä, että olisimme päässeet neljän parhaan joukkoon. Se antaa uskoa tulevaan.

Laakso pelasi keväällä turkoosissa kaikkiaan 22 ottelua, joissa tehopisteitä kertyi 1+5.

- Ei se mitään ilotulitusta ollut omalta osaltani. Lähden – ja pystynkin – syksyllä parantamaan. Pyrin saamaan kaikin puolin ehjemmän kauden, että suorittaminen pysyy tasaisen hyvänä.

Yleisön paluuta odotetaan

Liiga on joutunut viime joulukuusta lähtien pelaamaan ottelunsa tyhjille katsomoille. Koronaviruksen tuomat rajoitukset ovat ryvettäneet pahoin seurojen taloutta, eikä tilanne ole voinut olla näkymättä myöskään pelin tuoksinassa kaukalossa.

- Kyllä yleisön puuttuminen vaikutti tunnepuoleen kaukalossa. Jos olet jossain pelissä alussa vähän unessa, niin viimeistään herää silloin, kun kuulee yleisön pauhun. Nyt ei ollut sitä apuna, puolustaja harmittelee.

Laakso saa itse ensimmäisen koronarokotteen ensi viikolla. Hän on aistinut myös lähipiiristään, että yleisön paluuta katsomoon odotetaan kuin kuuta nousevaa.

- Usko on kova, että ensi kaudella päästään aloittamaan pelit yhdessä katsojien kanssa. Olisi hienoa saada taas tupa täyteen ja katsomosta lisäenergiaa.

Entä mitä Laakson kesäsuunnitelmiin kuuluu harjoittelun lisäksi?

- Loppuviikosta lähden mökille Toivakkaan. Meillä on vaimon kanssa sellainen yhteinen harrastus, että tykkäämme käydä kesäkirppareilla ja -rompetoreilla. Tykkään itse kerätä vanhaa tavaraa, ja sisustaakin niillä. Vanhaa urheilutavaraa tulee kerättyä myös.

- Kesällä tulee kalastettua ja seurattua pesäpalloakin tiiviisti. Manse PP on suosikkijoukkueeni. Viime kesä oli ensimmäinen laatuaan, kun en käynyt katsomassa yhtään peliä paikan päällä.

Kausikortit kaudelle 2021-2022 myynnissä nyt

Kausikortit kaudelle 2021-2022 ovat nyt myynnissä.

Lue lisää