Maailmalla karaistunut Emil Larmi kokee, ettei mutkikas Pittsburghin-reissu mennyt hukkaan – ”Pelicans-paita on ollut lapsuuden haaveeni”
Kahden tapahtumarikkaan Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen Liigaan paluun tekevän lahtelaiskasvatin tähtäin on yhä maailman kovimmassa kiekkosarjassa: ”Ennen uskoin pystyväni pelaamaan NHL:ssä, mutta nyt tiedän pystyväni.”
Aleksi Salonen
Kuten Emil Larmi jo tyylilleen uskollisesti Twitterissä tunnelmoi, hän yritti lähteä karkuun kotoaan Lahdesta, mutta pakomatka tuli tiensä päähän viiden vuoden jälkeen.
Nyt Larmi vastaa puhelimeen Yhdysvalloissa Pittsburghissa, paikallisella kuntosalilla. Miehen luuri on pirissyt tällä viikolla tiuhaan, sillä Pelicans julkisti vastikään maanantaina tehneensä paluumuuttajavahtinsa kanssa kaksivuotisen paperin, jonka toinen vuosi sisältää ulkomaan option.
- Mielessäni on ollut aina ajatus, että haluan vielä joskus pelata Lahdessa Liigaa. Nyt se hetki koitti, kun seura halusi minut ja minä halusin seuran, kiteyttää Larmi, 24, tyytyväisenä.
- Organisaatio on mennyt viime aikoina todella hyvään suuntaan. Paketti oli houkutteleva. Pelicans-paita on ollut lapsuuden haaveeni, kun nuorempana tuli niin paljon hallilla pyörittyä ja fanitettua tätä seuraa.
Viiteen vuoteen on mahtunut paljon. Larmi oli 19-vuotias, kun hän vaihtoi kauden 2015-16 päätteeksi Pelicansin organisaatiosta ja Peliittojen veräjältä Hämeenlinnaan HPK:n riveihin. Kolmevuotinen pätkä oranssinutussa päättyi satumaisesti SM-kultajuhliin keväällä 2019.
Mestarivahti kuitenkin sanoo, että Liigaan palaa nyt parempi versio kuin kaksi vuotta sitten Hämeenlinnasta lähtiessä.
- Mies on karaistunut. Jos silloin tänne Pittsburghiin tullessa vähän jännitti mitä tapahtuu, niin nyt on ihan sama mitä eteen tulee, niin narut ovat omissa käsissä. Itsevarmuutta on tullut kaiken suhteen.
- Olen tuossa vanhoja liigapelejä katsellessani miettinyt, että miten siellä on edes selviytynyt. Niistä ajoista on otettu valtavan isoja steppejä. Eikä peli nyt niin huonoa ole ollut silloinkaan, kun silläkin on joskus pärjännyt.
Arvokkaita kokemuksia tulevaisuuteen
Larmin kaksi vuotta kestänyt reissu Pohjois-Amerikassa Pittsburghissa ei mennyt niin kuin pelaaja oli suunnitellut. Pelit ylhäällä Penguinsin NHL-joukkueessa jäivät haaveeksi, eikä vastuuta lohjennut juuri farmissakaan. Asiat menivät niin ristiin kuin olla ja saattoi.
- Oli paljon mutkia matkassa. Oli huonoa säkääkin, huonoja loukkaantumisia vääriin kohtiin ja huonoja suorituksia vääriin kohtiin. Tässä on saanut seilata vaikka minkä kaupungin väliä. Tapahtumarikkaat kaksi vuotta tarjosivat ainakin sitä kuuluisaa kokemusta, jos ei muuta, Larmi pyörittelee.
Nyt kun hommat ovat tällä erää Pohjois-Amerikassa kirjoissa ja kansissa, lahtelainen osaa katsoa tyytyväisenä, että asiat on koettu ja nähty.
- Maalini on joka tapauksessa edelleen täällä kovimmassa sarjassa. Nyt olen saanut kattavan oppitunnin kulttuurista ja kaikista toimintatavoista, millaista tekeminen täällä on. Niitä pitää pystyä hyödyntämään omassa tulevaisuudessa, ja tässä hetkessäkin. Ei tämä aika sittenkään hukkaan ole mennyt.
Onko pelaamattomuus sitten tehnyt loven veskarin itseluottamukseen?
- Ehkä vähän ironisestikin itseluottamus on jopa kasvanut tässä viimeisen muutaman kuukauden aikana, kun olen ollut mukana Pittsburghin taxi-squadissa. Olen päässyt oikeasti näkemään hommaa tosi läheltä ja vetämään Penguinsin joukkueen kanssa treenejä. Ajattelu on kokenut siinä muutoksen, että ennen uskoin pystyväni pelaamaan NHL:ssä, mutta nyt tiedän pystyväni.
- Jos joku olisi sanonut, että nyt pitäisi hypätä askiin NHL:n pleijarimatsiin, niin ei mulla olisi ollut epäilystäkään, ettenkö olisi pystynyt siihen. Tulokset eivät ole olleet kovin erikoisia viime aikoina, mutta se ei tarkoita, ettenkö pystyisi pelaamaan.
”Pasuri lupasi, että ainakin yhden sellaisen saan”
Larmin paluulento ison veden takaa takaisin Suomeen ajoittuu heinäkuun puoliväliin. Syyskuussa koittaa puolestaan hetki, kun mies nähdään ensimmäistä kertaa Isku Areenassa Pelicansin liigamiehistön maalilla.
- Kyllä siinä on varmasti tunnettakin mukana. Odotan innolla ja uskon, että jokaisesta hetkestä pystyy nauttimaan. Ylipäätään nautin siitä, että pääsee taas pelaamaan ja saa tehdä tätä hommaa työkseen. Siitäkin on nyt alkanut nauttimaan päivittäin.
Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä ja maalivahtivalmentaja Toni Pasuri ovat Larmille tuttuja herroja jo juniorivuosilta Lahdessa.
- Vielä en ole yhtään voitokasta liigamatsia Lahdessa pelannut. Pasuri tuossa lupasi, että ainakin yhden sellaisen saan jossain kohtaa. Laitetaan se nyt vaikka ensimmäiseksi tavoitteeksi, Larmi nauraa.
- Jos ei ole jouluun mennessä tullut, niin sitten voin lähteä menemään.
Turkoosien ensi kauden maalivahtitrio Larmi – Jasper Patrikainen – Oskari Parviainen on kauttaaltaan lahtelainen. Tilanne on suomalaisessa jääkiekkoilussa varsin ainutlaatuinen.
- Hauska sattuma kieltämättä. Tai eihän se mikään sattuma ole, sillä Lahdessa on tehty hyvin hommia. Kun mietin omaa nuoruutta, niin hirveästi lahtelaiskasvatteja ei ole Pelicansin maalilla pyörinyt eikä pahemmin muuallakaan.
Tällä hetkellä Larmi parantelee vielä sormeaan, joka murtui kauden viimeisissä harjoituksissa.
- Se kyllä summasi osuvasti tämän pari vuotta. Ei mene onneksi enää kuin viikosta kahteen, niin se on kunnossa.
- Jos jotain positiivista, niin kerrankin sattui hyvään kohtaan, ettei jäänyt treenejä ja pelejä väliin. Yhdellä kädellä ei tosin maastavedosta vielä ihan nouse yli sataa kiloa, virnisti Larmi salitreeninsä välissä.
Kausikortit kaudelle 2021-2022 ovat nyt myynnissä.