UutinenOtteluennakkoPääuutinen | 03.01.2025 08:57
Otteluennakko: Pelicansin ja HIFK:n välinen kahina avaa kiekkovuoden
Isku Areenassa päästään todistamaan kalenterivuoden kärkeen odotettua kohtaamista, kun Pelicans ja HIFK iskevät yhteen Lahden perjantai-illassa.
Uusi kiekkovuosi lyödään käyntiin viikonloppuna kiinnostavalla back-to-back-väännöllä Pelicansin ja Helsingin IFK:n välillä. Perjantaina joukkueet kohtaavat kovaa vauhtia täyttyvässä Isku Areenassa, ja viikonvaihde huipentuu lauantaina Helsingin jäähallissa pelattavaan taistoon.
Päättynyt vuosi sai Lahdessa riemukkaan päätöksen, kun Pelicans murskasi kahden edelliskevään finaalivastustajansa Tapparan selvin 7–1-numeroin. Maalikimarassa kotijoukkueen tehomies oli pisteet 2+2 tykittänyt Lubos Horky, joka kasvatti kauden pistemääränsä lukemiin 13+13=26. Iikka Kangasniemi alusti kolme osumaa, ja elämänsä kautta pelaava Leevi Tukiainen taiteili kaksi maalia.
Kevätkauden aloitus näyttäytyy Pelicansin kalenterissa kotipainotteisena, kun tammikuun 11 kamppailusta seitsemän pelataan Isku Areenassa. Juhamatti Yli-Junnilan luotsaamat joukot ovat sarjataulukossa sijalla 13. kahden pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Kolmen ottelun pisteputkeen yltänyt pelikaaniryhmä on viimeisen viiden ottelun kuntopuntarissa neljäntenä edellään vain Kärpät, Ässät ja Jukurit.
Pelicans otti runkosarjan avauspuoliskolla HIFK:sta kaksi komeaa voittoa. Syyskuussa Wyatt Kalynuk (1+2) hääri turkoosien tehomiehenä Pelicans varastettua kaikki pisteet Nordikselta maalein 5–2. Lokakuun kohtaamisessa HIFK ei onnistunut pysäyttämään Lars Bryggmania, jonka hattutemppu avitti kotijoukkueen 6–4-voittoon räiskyvässä välienselvittelyssä.
Viime aikoina merkittävistä poissaoloista kärsinyt HIFK on sarjataulukossa neljäntenä kiinni viimeisessä suorassa paikassa neljännesfinaaleihin. Sarjajohtaja SaiPaan ei ole takamatkaa kuin kaksi pistettä, kun taas Lukko ja Ässät hengittävät selkään pisteen päässä. Joulukuun lopetus jätti kuitenkin helsinkiläisillä toivomisen varaa, sillä viimeiset viisi peliä toivat vain rankkarivoitot Sportista ja HPK:sta.
Tapparan verkkoon kaksi ylivoimamaalia niitannut Pelicans on noussut taulukossa kahdeksanneksi tehokkaimmaksi ylivoimajoukkueeksi 24,00 prosentin noteerauksellaan. HIFK (5.) on viimeistellyt ylivoimalla prosentin tehokkaammin, kun taas alivoimatilastossa Pelicans (77,97 %) on paremmuusjärjestyksessä kahdeksantena ja HIFK (75,00 %) 14:ntenä.
Pelicans-leirissä kultakypärä jatkaa Ryan Laschin päässä. Amerikkalainen on Liigan pistepörssissä 15:ntenä tehtyään 30 peliin tehot 7+26=33. HIFK:n ja koko sarjan syöttökuningas Jori Lehterä on pörssikolmonen saldolla 6+37=43. Myös Liigan kovin maalihai löytyy Helsingistä Iiro Pakarisen paiskattua 35 otteluun 27 kaappia.
Pelicans – HIFK perjantaina 3.1. Isku Areenassa klo 18.30!
LIPUT >> |