🏒 Otteluraportti: Pelicans – HIFK, Wemasto-Areena | Pelicans

Perjantai 19.9. 18:30 VS.

🏒 Otteluraportti: Pelicans – HIFK, Wemasto-Areena

Patrik Carlsson palasi ja näki heti punaista – maali paluuottelussa!
Pelicans jatkoi Liigan avausviikon otteluitaan Wemasto Areenalla, kun vastaan luisteli Olli Jokisen valmentama HIFK. Tiistain debyytissään aktiivisella pelitavallaan hurmannut Pelicans ei jättänyt fanejaan kylmäksi tälläkään kertaa – joukkue jatkoi illan mittaan siitä, mihin jäi, ja pelasi vakuuttavaa jääkiekkoa neljällä sylinterillä.
Vaikka HIFK siirtyi ottelussa johtoon, ei se koskaan päässyt kunnolla peliin kiinni. Pelicans puolestaan hallitsi ottelua käytännössä jokaisella osa-alueella. Vajaamiehinen HIFK kärsi jälleen poissaoloista, mutta se ei himmentänyt Pelicansin kauden avausviikonloistoa. Turkoosi ryhmä on iskostanut hämmentävän nopeasti Sami Kapasen pelitavan, jossa ei liikaa peruutella. Täyttä kaasua ja se todella toimii. Joukkue reagoi, voittaa kaksinkamppailuja ja pyrkii rohkeasti eteenpäin joka tilanteessa.
Tunnelma Wemasto Areenalla muistutti siltä kuin tämä ryhmä olisi pelannut jo useamman kauden yhdessä. Erityisesti ulkomaalaisvahvistukset nauttivat lauantaina pelaamisesta – ja antoivat siitä näyttöjä: Ensimmäistä kauttaan turkoosissa pelaava Christoffer Forsberg takoi hattutempun, ja kotiyleisön kestosuosikin, Patrik Carlssonin, pitkään odotettu paluu kruunattiin maalilla. Tyylikäs ruotsalaiskonkari iski toisessa erässä rebound-kiekon HIFK-vahti Paavo Kohosen torjunnasta verkkoon ja Wemaston “bastu” räjähti. Erityismaininta myös Elias Vilenin (0+3) laatuillalle sekä, Aidan Dudasin (1+2) liukkaalle peli-ilmeelle. Meille tehot kelpaa aina.
Nuoret pelaajat jatkoivat myös vahvoja otteitaan, ja koko joukkueen energia tarttui katsomoon. Turkoosi sydän sykki täydellä voimalla.

💙 Yleisö vastasi huutoon

On selvää, että hankalan viime kauden jälkeen lahtelaisyleisö näyttää osallistumisellaan, kuinka tärkeä turkoosi väri on heille.
Ja joukkue on vastannut huutoon: homma näyttää taas erittäin hyvältä. Vaikka kautta on takana vasta kaksi ottelua, voi jo sanoa, että kiekko on parasta paikan päällä.

🎶 Jatkot Nikke Ankaran tahdissa

Wemasto Areenan pääaulassa tunnelma jatkui vielä pelin jälkeen, kun Nikke Ankara nousi lavalle. Voittopelin jälkeiset jatkot käänsivät illan täydelliseksi turkoosijuhlaksi. Näitä iltoja tullaan näkemään Lahdessa lisää.

đź“… Seuraava kotiottelu

Pelicans – Ilves, perjantaina 19.9. klo 18.30, Wemasto Areena.
Silloin taas saunotaan. Tervetuloa!