UutinenOtteluraporttiPääuutinen | 11.01.2025 20:08
Otteluraportti: Pelicans nousi voittoon Kärpistä
Lauantai-iltaisesta Pelicansin ja Oulun Kärppien kahinasta muodostui niukkamaalinen vääntö, joka ratkesi päätöserän alun pikamaaleilla pelikaanien 2–1-voittoon.
Isku Areenaan oli saapunut 3638 katsojaa seuraamaan Pelicansin ja Kärppien välistä runkosarjan kolmatta keskinäistä. Oululaiset pääsivät taistossa aikaiseen 1–0-johtoon, kun Patrik Virta hyödynsi isäntien kiekonmenetyksen ja ohitti Pelicansin tolppien väliin palanneen Patrik Bartosakin.
Pelicansille tarjoutui ennen pelin puoltaväliä kaksi ylivoimatilaisuutta, mutta Kärppien vahva alivoima teki kotijoukkueen yritykset tyhjiksi. Kamppailu sai ajassa 31:23 uuden käänteen, kun Lubos Horky passitettiin suihkuun potkaisemisesta. Nyt puolestaan Pelicansin alivoima oli rautaa, eikä Kärpät päässyt karkaamaan Lahden-illassa kahden maalin karkumatkalle.
Pelikaanien kolmas ylivoima tuotti tulosta heti päätöserän alussa 16 sekunnin jälkeen. Lars Bryggman ja Leevi Tukiainen tekivät tilanteessa esityön Ryan Laschille, joka laukoi takatolpalta kauden kahdeksannen täysosumansa Tomi Karhusen selustaan.
Voittomaali nähtiin vain minuutti edellisestä. Asialla oli Pelicansin romuluinen nelosvitja, joka sai riistettyä hyökkäysalueella kiekon kolmen taklauksen tuloksena. Miika Roine lopulta ohjasi Michal Jordanin viivalaukauksen verkon perukoille ja joukkueensa 2–1-johtoon. Pelicans-kipparin sesongin neljänteen maaliin toinen syöttöpiste Konsta Hirvoselle.
Kärpät haki lopussa tasoitusta ilman maalivahtia. Se ei kuitenkaan tulosta tuonut, joten täysi pistepotti jäi Lahteen 2–1-lukemin. Pelicans pelaa seuraavan kerran ensi perjantaina 17.1., jolloin Isku Areenassa vierailee JYP.
LIPUT >> |
24RENT-HENKILÖAUTOT PELICANS-KANNATTAJILLE -20 %
1. Mene osoitteeseen www.24rent.fi/lahdenpelicans
2. Lue ohjeet sivulta ja täytä lomake
3. Saat hetken kuluttua edun sähköpostiisi ja ohjeet, kuinka varaat auton käyttöösi