Pelicans isännöi Tapparaa joulua edeltävässä taistossa | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pelicans isännöi Tapparaa joulua edeltävässä taistossa

Onnistuuko lahtelaismiehistö nujertamaan Tapparan kolmannella yrittämällä?

Leijonien matkassa ollut Hannes Björninen palaa Pelicansin kokoonpanoon. (Kuva: Tomi Natri)

Liiga palaa maaottelutauolta Lahdessa perjantaina, kun Pelicans ja Tappara iskevät yhteen Isku Areenan illassa. Lahtelaisten edellisestä kotiottelusta on ehtinyt vierähtää jo kaksi viikkoa. Maaottelutaukoa edeltäneellä viikolla Pelicans pelasi vierasjäällä Ässiä ja KooKoota vastaan. Porista irtosi 2-1-voitto, kun taas Kouvolassa isännät pitivät pistepotin kotonaan maalein 4-0.

Runkosarja on saavuttanut jo puolivälinsä. Pelicans on onnistunut saalistamaan 30 ottelusta 31 sarjapistettä, jotka oikeuttavat sijaan 13. Taistelu pudotuspelipaikasta on kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi, sillä turkoosien ero kympin sakkiin on kuusi pistettä. Pelicans pelaa vielä tämän kalenterivuoden puolella neljä (Tappara, HIFK x 2, Kärpät) kamppailua, jotka määrittävät suuntaa kevätkaudelle.

Perjantaina Lahdessa vieraileva Tappara on tuttuun tyyliin Liigan kärkikahinoissa. Sarjakakkosen ero piikkipaikkaa pitävään Kärppiin on kahdeksan pistettä. Pelicans on käynyt aiemmin syyskaudella kirvesrintojen kanssa kaksi tasaista vääntöä. Molemmat ovat päättyneet Tapparan voittoon (3-2, 6-3), mutta lahtelaisryhmä on ollut molempien otteluiden sisällä kuskin paikalla eikä sen ole tarvinnut hävetä esityksiään.

Kumpikin joukkue saa helpotusta kokoonpanoonsa Leijonista. Viime viikonlopun Venäjän EHT:lla pelasivat Pelicans-kapteeni Hannes Björninen, ja Tapparan Valtteri Kemiläinen ja Jere Karjalainen. Leijonissa samassa ketjussa viilettäneet Björninen ja Karjalainen saivat Kemiläisen ohella turnauksessa maajoukkueuransa pistetilin auki.

Isku Areenalla nähdään ennen ottelun alkua palkitseminen, kun Juhamatti Aaltonen sai Ässät-Pelicans-pelissä täyteen 400 Liiga-ottelua. Niissä Iin taikuri on summannut komeat tehot 121+146=267. Aaltosella on aihetta juhlaan myös perjantaina, sillä Tappara-ottelu on hyökkääjälle uran 100. runkosarjapeli Pelicans-paidassa.

Pelicans vetäytyy perjantaina jälkeen lyhyelle joulutauolle. Pelit jatkuvat tapaninpäivänä Helsingissä HIFK:n vieraana.

Pelicans – Tappara perjantaina 20.12. Isku Areenalla klo 18.30! Liput edullisimmin ennakkoon tästä.