Pelicans iskee viikonloppuna kahdesti SaiPan kimppuun – ”Jokaisen pitää pystyä lataamaan” | Pelicans

Tiistai 2.4. 18:30 VS.

Pelicans iskee viikonloppuna kahdesti SaiPan kimppuun – ”Jokaisen pitää pystyä lataamaan”

Lahtelaisjoukkue on saanut tuloksellisen kurssinsa takaisin raiteilleen vaikean vaiheen jälkeen. Elias Vilén sanoo joukkueen sisällä olevan kova luotto pitkään kevääseen.

Väkevää kautta pelaava Elias Vilén nosti viime lauantaina voittomaalin JYPin verkkoon. (Kuva: Tomi Natri)

Aleksi Salonen

Pelicansin tammikuusta oli jo tulla täysi pannukakku, kunnes miehistö sai kuun viimeisisissä peleissään oikaistua tuloskurssinsa voitoilla JYPistä ja HIFK:sta. Kamppailut olivat vakuuttava työnäyte joukkueelta, joka haluaa pitää kynsin ja hampain kiinni paikasta kuuden parhaan joukossa.

- Esitimme tiistaina Helsingissä hyvää kiekkoa JYP-pelin tapaan. Kaksi erää pelasimme oikeastaan todella hyvää peliä, niputti lahtelaishyökkääjä Elias Vilén tammikuun päätöstä.

Voittopeleissä Vilén oli maalillaan ja maalisyötöllään yksi Pelicansin kiistattomia avainhahmoja.

- HIFK:ta vastaan touhu meni päätöserässä vähän varovaiseksi kahden maalin johtoasemassa. Olisi pitänyt pystyä jatkamaan samalla tavalla. HIFK pääsi kuittaamaan tasoihin, mutta onneksi nappasimme jatkoajalla kaksi pistettä.

Ruuhkaisen tammikuun 12 pelistään Pelicans väänsi loppuviimein viisi voittoa. Makeaan paikkaan tuli päänahka myös vieraskaukalosta, sillä edelliset kahdeksan reissupeliä olivat tuoneet vain yhden potin.

- Vaikka siinä oli joukkueella heikompi jakso, niin luotimme, että homma kääntyy kunhan jaksamme painaa hommia ja parantaa yksityiskohtia, muun muassa maalineduskovuutta. Nyt näyttää siltä, että suunta on taas oikea.

Helmikuunsa turkoosimiehistö käynnistää back-to-back-viikonlopulla SaiPaa vastaan. Sarjajumbon lohduton tilanne tarjoaa Pelicansille iskunpaikan perjantaina Isku Areenasta käynnistyvään viikonvaihteeseen.

- Jokaisen pitää pystyä lataamaan itsensä henkisesti molempiin viikonlopun peleihin. Silloin saamme varmasti haluamamme tulokset. Pelillisesti olemme parempi joukkue.

Kilpailijoitaan parempi kolmen pisteen voittojen sarake pitää Pelicansin (4.) kiinni neljännesfinaalien kotiedussa. Kärpät ja TPS tulevat tasapisteissä, eikä lahtelaisten etumatka kovavireiseen Ässiinkään (8.) ole kuin kolme pistettä.

Runkosarjan loppuratkaisusta on tulossa huima.

- Pelicansin näkymät ovat mielestäni erittäin hyvät. Meillä on joukkueen sisällä kova luotto itseemme. Tiedämme, että pystymme menemään pitkälle tänä keväänä, Vilén sanoo.

Lahtelaissentteri haluaa tuoda itsestään parhaan versionsa kevään ratkaisupeleihin. Kuluvan runkosarjan 42 kamppailuun yhdeksän maalia ja 18 pistettä nakuttanut Vilén on laittanut jo nyt kirkkaasti paremmaksi viime kauden noteerauksestaan. Aloitusympyrässä voittoprosentti 56,3 on Liigan kermaa.

- Aurinko alkaa paistamaan pitkän pimeän jakson jälkeen, niin totta kai tässä on innoissaan tulevasta. Olen pystynyt ottamaan tällä kaudella taas uuden stepin, joten kaudesta on muutenkin positiivinen maku myös omalla kohdalla.

Pelicans – SaiPa perjantaina 3.2. Isku Areenassa klo 18.30!

SaiPa – Pelicans lauantaina 4.2. Kisapuiston jäähallissa klo 17.

LIPUT >>