Pelicans kiri komeaan jatkoaikavoittoon | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Pelicans kiri komeaan jatkoaikavoittoon

Jesse Mankinen ratkaisi Isku Areenan perjantai-illassa Pelicansille tärkeät kaksi pistettä. KalPa johti ottelua jo 3-1, mutta isännät esittivät päätöserässä hienon kirin.

Jesse Mankinen ratkaisi läpiajosta Pelicansille 4-3-voiton. (Kuva Tomi Natri)

Kamppailu ehti vanheta viisi ja puoli minuuttia ilman pelikatkoa, kunnes KalPa iski taululle lukemat 0-1. Tommi Jokisen maalissa oli lahtelaisittain paljon huonoa tuuria, eikä Liiga-uran toisessa startissa torjunut Jasper Patrikainen voinut takaiskulle mitään. Pelicans sai avauserässä vain kolme laukausta KalPa-vahti Samu Perhosta kohti.

KalPa paineli heti toisen erän avausminuutilla 2-0-johtoon Kai Kantolan viimeisteltyä vastahyökkäyksen verkon perukoille. Pelicans onnistui rikkomaan kuparisensa heti perään. Maalinteossa kunnostautui kauden kolmannellaan puolustaja Jarkko Pynnönen Janne Jalasvaaran ja Waltteri Merelän syötöistä. Kuopiolaiset kuittasivat vielä ennen ottelun puoltaväliä 3-1-johdon Janne Keräsen maalilla.

Pelicans viritti vahvan kirin kolmannessa. Isännät toi maalin päähän ajassa 45:44 Roope Elimäki, joka ohjasi Elias Ulanderin laukauksen maalin kattoon. Toinen syöttöpiste Otto Niemiselle. 3-3-tasoitus syntyi vain 53 sekuntia myöhemmin: Jesse Mankinen ja Topi Jaakola petasivat Juhamatti Aaltoselle paikan, eikä kultakypärä erehtynyt.

Ratkaisu siirtyi lopulta jatkoajalle ja sen viimeiselle sekunnille. Pelicansin sankariksi nousi Mankinen, joka tyylitteli läpiajosta 4-3-voitto-osuman ja lahtelaisille kaksi sarjapistettä. 32 kertaa torjuneelle Patrikaiselle voitto oli ensimmäinen Liigassa.