UutinenOtteluraporttiPääuutinen | 25.08.2022 20:17
Tappara kukisti Pelicansin Tesomalla
Pelicansin harjoituskausi sai jatkoa Tampereella Tesoman jäähallissa, jossa Tappara löi vieraansa selvin 4-0-numeroin.
Tapparan ja Pelicansin välillä nähtiin Tampereen kesäisessä torstai-illassa maaliton avauserä. Kirvesrinnat hallitsivat pelin virtausta, mutta eivät vielä onnistuneet luomaan merkittävää maalintekouhkaa Patrik Bartosakin vartioiman Pelicans-maalin eteen.
Kotijoukkue sai maalihanansa auki toisessa erässä. Alkutahdit ottelulle laukoi Waltteri Merelä, joka kuritti entistä seuraansa alivoimalla ajassa 29:32. Tappara siirtyi neljä minuuttia myöhemmin 2-0-johtoon, kun Joni Tuulola sivalsi siniseltä limpun ohi Bartosakin. Isäntien väkevän erän huipensi Patrik Virta 3-0-johtomaalilla puolitoista minuuttia ennen erätaukosummeria.
Päätöserä eteni samoissa numeroissa aina loppuhetkille saakka. Otto Kivenmäki pääsi yrittämään rangaistuslaukauksesta kavennusmaalia ajassa 54:24, mutta Christian Heljanko venyi torjuntaan. Pelicans pääsi pelaamaan vielä lopussa ylivoimaa, kun Valtteri Kemiläinen taklasi Lars Bryggmania ja sai suihkukomennuksen.
Vieraat eivät kuitenkaan ylivoimalla onnistuneet. Tapparan Sami Moilanen osui vielä lopussa tyhjiin, joten loppuluvut olivat tamperelaisten eduksi 4-0. Bartosak torjui ottelussa Pelicansin maalilla 33 kertaa virkaveli Heljangon selvitessä 14 kopilla.
Pelicans jatkaa harjoituspelejään heti perjantaina Rantasalmella Jukureita vastaan.