TPS tasoitti puntit neljännesfinaaleissa

TPS voitti tiistaipäivän toisen näytöksen lukemin 2-0. Ottelusarja jatkuu torstaina Lahdessa.
Turussa nähtiin kuuma kamppailu. (Kuva: Teemu Saarinen)

Turussa nähtiin kuuma kamppailu. (Kuva: Teemu Saarinen)

Avauserä oli tasaista ja fyysistä vääntöä puolin ja toisin. TPS luuli siirtyneensä 15. peliminuutilla 1-0-johtoon, mutta Pelicansin onnistunut haasto maalivahdin häirinnästä veti turkulaisilta maalin pois.

Iikka Kangasniemi pääsi yrittämään johtomaalia rankkarista, kun toista erää oli käyty 12 sekuntia, mutta Pelicans-tähden yritys pysähtyi tolppaan. Pari minuuttia myöhemmin puolestaan TPS sai rankkarin. Patrik Bartosak kuitenkin nollasi Juuso Pärssisen, joten peliä jatkettiin edelleen 0-0-lukemissa.

TPS onnistui rikkomaan kuparisen ajassa 26:38, kun Mikael Pyyhtiä viimeisteli Aleksi Anttalaisen tarjoilusta tyhjään ammottaneeseen Pelicans-maaliin.

Pyyhtiän osuma jäi lopulta myös ottelun voittomaaliksi. Kangasniemellä oli loistotilaisuus tasoittaa päätöserässä, mutta Andrei Karejev venyi paraatipelastukseen. Ottelun loppuluvut 2-0:aan laukoi Lauri Pajuniemi.

Bartosak torjui Pelicansin maalilla 20 laukausta. Ottelusarja jatkuu 1-1-tasatilanteesta torstaina Isku Areenalla.