UNIQUEkoti-ennakko: Pelicans isännöi Liigan kuuminta joukkuetta – Lambert debytoi

Pelicansilla on tällä viikolla edessään kivenkova haaste sarjan kärkipään ryhmiä vastaan.
Pelicans joutuu pelaamaan ottelunsa toistaiseksi tyhjille katsomoille. (Kuva: Tomi Natri)

Pelicans joutuu pelaamaan ottelunsa toistaiseksi tyhjille katsomoille. (Kuva: Tomi Natri)

Uusi viikko alkoi Lahdessa pelaajauutisella, kun Pelicans tiedotti sopineensa loppukauden kontrahdista lahtelaislähtöisen Brad Lambertin kanssa. 18-vuotias huippulupaus kiekkoili alkukauden JYPissä pistein 2+4. Vuodenvaihteessa ennen aikojaan keskeytetyissä Nuorten MM-kisoissa Lambert ehti nakuttaa kahdessa pelissä vakuuttavat tehot 1+4.

Lambertin ensiesiintyminen turkoosinutussa nähdään jo tiistaina. Nuorukaisen hyökkäyspään taidot tulevat Pelicansille epäilemättä tarpeeseen. Lahtelaisjoukkue on voittanut viimeisestä seitsemästä pelistään vain yhden ja kaatunut usein juurikin hyökkäyspelaamisensa ongelmiin. Viime viikolla Pelicans oli jälleen liikaa ykkösnyrkkinsä tehojen varassa ja kärsi maalin peleissä tappiot KalPalle ja Ilvekselle. Sarjataulukossa Pelicans majailee tällä hetkellä kahdeksantena kahden pisteen päässä suorasta neljännesfinaalipaikasta.

Uusi mahdollisuus kurssin kääntämiseen tarjoutuu jo tiistaina, kun Pelicans kohtaa Isku Areenalla Rauman Lukon. Haaste on tosin kovin mahdollinen, sillä sarjaseiska Lukko paahtaa yhdeksän ottelun voittoputkessa ja on Tapparan ohella kuntopuntarin 10 pelin kuumin joukkue. Viikon muissa ottelussa Pelicans pelaa torstaina Oulussa Kärppiä vastaan, ja isännöi lauantaina Ilvestä.

Pelicans ja Lukko ovat kohdanneet kuluvalla kaudella vasta kerran. Silloin lahtelaisryhmä haki Raumalta puhtaan 3-0-voiton Iikka Kangasniemen, Antti Tyrväisen ja Leevi Tukiaisen maaleilla. Raumalaismiehistössä tehopisteet ovat jakautuneet tällä kaudella verrattain tasaisesti. Kultakypärää kantaa puolustaja Vili Saarijärvi tehoilla 9+16=25. Toisena sisäisessä pörssissä on Pelicansistakin tuttu Anrei Hakulinen (7+17=24), jonka rintaa koristaa tällä kaudella kapteenin C-kirjain.

Pelicans – Lukko tiistaina 18.1. Isku Areenalla klo 17.