Vuosi käyntiin Lahdessa kuuden pisteen ottelulla | Pelicans

Maanantai 22.4. 18:30 VS.

Vuosi käyntiin Lahdessa kuuden pisteen ottelulla – Ulander debytoi

Pelicans pelaa toistaiseksi kauden tärkeimmän kamppailunsa perjantaina kotonaan Ässiä vastaan. Lainapuolustaja Elias Ulander esiintyy ottelussa ensimmäistä kertaa lahtelaisyleisön edessä.

Pelicans päätti vuoden 2019 kotivoittoon HIFK:sta. (Kuva: Tomi Natri)

Lahdesta kuului uutisia pelaajarintamalta heti uuden kalenterivuoden kärkeen. Varusteensa pakanneen lainapuolustaja Ossi Ikosen tilalle Pelicans hankki Elias Ulanderin, 22, HIFK:sta kuukauden mittaisella lainapestillä. Pelicans tiedotti vuodenvaihteessa lisäksi Janne Jalasvaaran loppukauden sopimuksesta, jossa on myös optio ensi kaudesta.

Torstaina Pelicansin mukaan liittynyt Ulander saapui Lahteen Mestiksestä Rovaniemen Kiekosta, jossa puolustaja kiekkoili joulukuussa lainalla kolme peliä.

- Hyvillä fiiliksillä tulen Lahteen. Pääsee pelaamaan liigapelejä, niin olen kyllä tyytyväinen.

HIFK:n kasvatin Ulanderin kausi on sujunut vaihtelevasti. Syksy käynnistyi sopimusjoukkueen HIFK:n paidassa, mutta hän ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa pelaavassa kuusikossa. Kauden edetessä Ulander matkasi ensin lainalle Jokipoikiin, sitten RoKiin.

- Alkuun en päässyt HIFK:n mukana hirveästi pelaamaan. Olin siinä aika pitkään pelaamatta. RoKissa pelit menivät hyvin, ja nyt pääsin tänne, Ulander kertaa.

Sesonki on edennyt samoilla askelmerkeillä kuin viime kaudella, jolloin Ulander edusti niin ikään neljää (HIFK, HIFK A, KooKoo, Jokipojat) eri joukkuetta.

- Onhan sellainen reissaaminen vähän vaikeaa, kun pitää aina totutella uusiin asioihin. Vaikka samaa jääkiekkoahan se on joka paikassa.

Vasemmalta laukovan Ulanderin ensimmäiset luistimenpiirrot Liiga-jäillä nähtiin kaudella 2016-17. Pelejä edustuksessa on kertynyt neljällä kaudella 75 kappaletta pistein 0+5. Viimeinen läpimurto on antanut vielä odottaa.

- Itseluottamuksen kanssa on ollut välillä vaikeampaa. Olen kuitenkin yrittänyt työn kautta kärsivällisesti paiskia hommia, että se kunnon paikka vielä joskus aukeaisi, Ulander sanoo.

Ainesta nuoressa miehessä selvästi on. Kauden 2016-17 päätteeksi Ulander (183 cm/86 kg) putsasi Nuorten SM-liigan palkintopöydän sarjan parhaana puolustajana.

- Yritän puolustaa tiukasti, mutta pelin avaaminen ja kiekollinen peli on isoin vahvuuteni.

Ulanderin debyytti turkoosissa nähdään perjantaina Pelicansin isännöidessä vuoden ensimmäisessä ottelussa Ässiä. Lähtökohdat taistoon eivät voisi olla kutkuttavammat. Ässät (9.) ja KalPa (10.) ovat molemmat 43 pisteellä kiinni viimeisissä pudotuspelipaikoissa, kun SaiPa (41 pistettä) ja Pelicans (35 p.) ajavat joukkueita takaa sijoilla 11. ja 12.

Pelicans pääsee taistoon voitto takataskussaan, kun HIFK kaatui maanantaina Lahdessa voittolaukauksilla 2-1. Ulanderille perjantain peli on tämän kauden Liiga-ottelu numero 7.

- Hyvillä fiiliksillä ensimmäiseen peliin Pelicansissa. Ei ole ainakaan vielä sen kummempaa jännitystä. Luottavaisin mielin kohti huomista.

Pelicans – Ässät perjantaina 3.1. Isku Areenalla klo 18.30! Liput edullisimmin ennakkoon tästä.

Aleksi Salonen