Yhteisin siivin kohti turkoosia kevättä

Pelicans yllätti jo Liigan runkosarjassa kaikki asiantuntijat. Lähde mukaan Turkoosi kevät -klubiin ja ole mahdollistamassa kevään mahdollista jymy-yllätystä.

Pelicansin runkosarja päättyi tiistaina kuudenteen sijaan. Suoritusta voidaan pitää käsittämättömän kovana, kun huomioidaan lähtökohdat kauteen ja ”asiantuntijoiden” arviot, joiden mukaan lahtelaisnipulla ei pitänyt olla asiaa pudotuspeleihin.

Huolimatta kautta edeltäneistä ja sen aikana kohdatuista haasteista on turkoosiryhmän ilme ollut alusta alkaen raikas, positiivinen ja yhtenäinen. Tästä yhtenäisyydestä on kiittäminen valmennuksen ja pelaajiston lisäksi kannattajia, kumppaneita ja koko päijäthämäläistä kiekkoyhteisöä. Vaikka joulukuusta alkaen ottelut on pelattu tyhjille katsomoille, on yhteisön osoittama tuki ollut vahvasti läsnä, mahdollistanut seuramme olemassaolon ja siivittänyt Pelicansin lentoon.


Nyt niin joukkueella kuin koko yhteisöllämme on loppurutistuksen aika. Tänä keväänä Lahessa on mahdollisuus saavuttaa yhdessä jotain ainutlaatuista.

Yleisörajoitusten pitäessä normaalit tulovirtamme tukossa on organisaatiomme taloudellinen tilanne edelleen erittäin haastava ja tarvitsemme apua.

Pyydämme kaikki yritykset, joiden oma taloustilanne sen suinkin sallii, tukemaan playoffs-keväämme yhteistä matkaa.

Olemme kehittäneet erilaisia tuki- ja näkyvyyselementtejä, joista listaa viestin lopussa. Olemme kiitollisia kaikesta tuesta ja jokainen euro on meille arvokas. Yhteisömme voimaa korostaaksemme olemme myös kehittäneet playoffs-kevääseen oman Turkoosi kevät –klubin, johon pyrimme saamaan mukaan maksimaalisen määrän yrityksiä.

Turkoosi kevät -klubin jäsenyys pitää sisällään seuraavaa:

Logo-näkyvyys Pelicansin omalla haastatteluseinällä
Haastatteluseinä kulkee mukana niin vieras- kuin kotiotteluissa ja sen edessä kuvataan kaikki Pelicansin omiin kanaviin tuotettavat ennakko- ja hikihaastattelut.

Logo-näkyvyys Pelicansin verkkosivuilla
Turkoosi kevät -klubin jäsenet nostetaan Pelicansin verkkosivuilla paraatipaikalle koko playoffs-kevään ajaksi.

Logo-näkyvyys ulkoled-tauluilla
Klubiin lähtevät yritykset näkyvät Pelicansin omistamilla ulkoled-tauluilla koko playoffs-kevään ajan.

Logo-näkyvyys halliledeillä
Klubilaisten logot kiertävät halliledeillä ja näkyvät näin ollen myös tv-kuvissa koko playoffs-kevään ajan.

​​​​​​​Tiedote Pelicans.fi-sivustolle ja sosiaalisen median kanaviin
Teemme Turkoosi kevät -klubista verkkosivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme julkaistavan tiedotteen, jossa jokainen klubilainen on erikseen mainittu.

Päävalmentajan pelipäiväpäivitys
Klubilaisista kootaan WhatsApp-ryhmä, johon lähetetään jokainen peliaamu päävalmentaja Tommi Niemelän videoterveiset. Kyseessä on sisältö, joka on suunnattu ainoastaan klubin jäsenille.

Playoffs-tuotepaketti
Pelicans jatkaa aiemmilta vuosilta tutulla Lahti vs Everybody playoffs-teemalla. Klubilaiset saavat teeman mukaisen lippalakin, hupparin ja t-paidan valitsemassaan koossa. Klubilaisilla on myös etuosto-oikeus lisäkappaleisiin alennettuun -25% hintaan.

Toimitamme myös kaikille halukkaille Turkoosi Kevät -kilven/kyltin, jonka voi halutessaan ripustaa esimerkiksi yrityksen seinälle.

Turkoosi kevät -klubijäsenyyden hinta on 950€ +alv.

Ensimmäisiin playoffs-otteluihin Turkuun matkaavaan haastatteluseinään ehtii sunnuntaihin kello 18 mennessä mukaan lähteneet yritykset. Päivitämme haastatteluseinän keskiviikkona (21.4) kello 15.00.

Muut näkyvyyselementit:

Otteluisännyys 1000€ + alv/ottelu
Sisältää muun muassa somenoston ja näkyvyyden maalikoosteessa.

TV-LED 500€ + alv/ottelu (+tuotantokulut)
Sisältää näkyvyyden Isku Areenan TV-kuvissa näkyvällä 26 metriä pitkällä päätyledillä.

Jättilakana alk. 1600€ + alv (koko playoffs-kevään)
Isku Areenan katsomoon viritettävät jättilakanat näkyvät TV-kuvissa koko playoffs-kevään.


Ottelun MVP 500€ + alv
Yrityksellä mahdollisuus valita ottelun arvokkain pelaaja. Valinta julkaistaan Pelicansin sosiaalisen median kanavissa.

Varaukset ja lisätiedot:


Asiakkuus- ja myyntijohtaja
Jari Pohjonen
puh. +358 44 987 2107
jari.pohjonen(at)pelicans.fi

Yhteyspäällikkö

Petra Lahtinen
puh. +358 44 479 7070
petra.lahtinen(at)pelicans.fi

Hankkimalla virtuaalilipun osallistut aitioarvontaan ja autat Pelicansia.

Lue lisää