Keskiviikko 2.9. 18:30 VS.

Maalivahtilupaus Patrikainen valmis laittamaan kaiken likoon peliaikansa puolesta - ”Pitää olla yksinkertaisesti parempi kuin muut”

Ikänsä Lahdessa asuneen Jasper Patrikaisen debyyttikausi miehissä sujui vaikeista olosuhteista huolimatta kelvollisesti. Nuori veskari ei aio jäädä sivusta seuraajan rooliin ensi kauden Pelicansissa.
Jasper Patrikainen debytoi Liigassa viime lokakuussa, kun hänet vaihdettiin Pelicansin maalille Ilves-pelin 3. erään. (Kuva: Tomi Natri)

Jasper Patrikainen debytoi Liigassa viime lokakuussa, kun hänet vaihdettiin Pelicansin maalille Ilves-pelin 3. erään. (Kuva: Tomi Natri)

Heinäkuun alussa pyöreitä täyttänyt Pelicansin Jasper Patrikainen, 20, on ehtinyt kokea nuorella urallaan hienoja asioita. Maalivahdin ansioluetteloa koristavat keväällä 2018 voitettu maailmanmestaruus Pikkuleijonien (U18) kanssa sekä valinta A-nuorten SM-liigan kauden 2018-19 parhaaksi maalivahdiksi.

Vaikka Patrikaiselle ei Tommi Niemelän luotsaamassa U18-mestarijoukkueessa peliaikaa tullutkaan, palaa hän silti mielellään muistelemaan kultajoukkuetta.

- Pääsin silloin oikeastaan ensimmäistä kertaa maajoukkuerinkiin mukaan ja suoraan kisoihin. Kaikki tapahtui sillä kaudella niin nopeasti, ja sitten kun vielä voitettiin mestaruus, niin se oli mahtava kokemus, veskari hehkuttaa.

- Mestaruudesta osasi nauttia, vaikka ei pelannutkaan. En ollut edes missään leireillä, vaan pääsin vähän kuin puskista kisoihin, niin ehkä juuri sen takia menestyminen tuntui hyvältä.

Lahtelaislupaus oli mukana myös viime vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Tshekissä. Vastuu jäi silloinkin minimiin mitaleitta kisoista poistuneen Suomen maalilla.

- Rooli jäi siellä kieltämättä itselleni pettymykseksi. Mutta oli silti ihan hyvä reissu.

Pettymys unohtui kuitenkin nopeasti. Patrikainen nostettiin tammikuussa kasvattiseuransa edustusmiehistöön Atte Tolvasen aisapariksi. Patrikainen sai ensimmäisen Liiga-starttinsa 10. tammikuuta vierasottelussa KooKoota vastaan. Kaikkiaan hän torjui keväällä Pelicansin maalilla kahdeksassa ottelussa lupaavin ottein.

- Keväästä jäi hyvä maku. Pelit Pelicansissa menivät yllättävänkin hyvin, oikeastaan paremmin kuin aiemmin syksyllä Mestiksessä.

Tolppien välissä pienestä pitäen

Jasper Patrikainen tulee jääkiekkoilijana jopa hieman poikkeuksellisesti perheestä, jossa ei ole lainkaan aiempaa suhdetta lätkään. Perhe asusteli 2000-luvun alkuvuodet Lahden Paavolassa, mutta muutti Villähteelle Jasperin lähestyttyä esikouluikää. Kipinä jääkiekkomaalivahtina olemiseen tarttui Jasperiin jo nuorena poikana.

- Pienempänä aloitin luistelukoulussa tietysti kentällä, mutta oikeastaan aika pienestä pitäen olen himassakin tykännyt olla maalissa pihapelikamat päällä. Olin varmaan noin 8-vuotias, kun aloin ihan pääsääntöisesti veskarin hommiin, nykyisin Hennalassa tyttöystävänsä kanssa asusteleva Patrikainen kertaa.

Keväällä 2019 Patrikainen valmistui Koulutuskeskus Salpauksesta merkonomiksi. Tällä hetkellä nuorukaisella on kuitenkin suunnitelmia vain jääkiekon saralle. Armeijakin olisi hänen mukaansa hyvä saada lähiaikoina pois alta.

Kaukalon puolelta Patrikainen luettelee vahvuuksikseen voitonhalun, liikkumisen ja reagointipelin. 184-senttisellä ja 79-kiloisella torjujalla on ollut yksi esikuva ylitse muiden. Kyseinen ruotsalainen seisoo nyt 15:ttä kauttaan NHL:ssä NY Rangersin maalin suulla.

- Henrik Lundqvistia on tullut katsottua viime vuodet. Hän on tosin ollut tässä vähän hiipumaan päin, mutta onhan kaverilla ikääkin.

Peliittojen vaikea syksy

Herra Lundqvist torjui ensimmäisen ottelunsa miehissä samana vuonna kuin Patrikainen syntyi. Vaan viime kaudella oli Patrikaisenkin aika päästä kunnolla käsiksi miesten otteluihin. Syyskausi sujui lainalla Mestiksessä Peliitoissa vaihtelevasti.

- Oli hyvä pelejä, mutta myös huonompia. Mentiin joukkueena tosi ailahtelevasti.

Peliitat petrasi tuloskurssiaan keväällä, mutta joukkue jäi silti runkosarjassa toiseksi viimeiseksi. Syyskaudella suoria voittoja ei lähtenyt mukaan kuin kourallinen. Maalivahteja Patrikaista ja Sami Sunia ei tuolloin naurattanut.

- Kyllä se vaikutti omaankin peliin, kun joukkue oli sekavassa tilassa. Oli niitäkin pelejä, kun pystyin yksin kannattelemaan joukkuetta jonkin aikaa, mutta sitten kun se jossain vaiheessa repsahti, niin se repsahti oikein kunnolla. Se oli vaikea paikka maalivahdille, Patrikainen sanoo.

Mestiksen ja Liigan välillä Patrikainen näkee veskarin näkövinkkelistä selkeän eron.

- Mestiksessä peli ei ole niin organisoitua. Siellä saattaa oikeastaan tulla eteen mitä vain, kun taas Liigassa tulee tietynlaisia tilanteita. Esimerkiksi ennen peliä käydään läpi, mitä vastustajat hakevat. Kaikilla on aina ihan selkeät kuviot.

Kaikkiaan Patrikainen torjui viime kaudella Peliitoissa 26 peliä. Hän osaa katsoa Mestis-syksyn kokemuksia myös positiivisesta kulmasta.

- Olivathan ne tietyllä lailla kehittäviä pelejä. Kyllähän vastoinkäymisiäkin pitää oppia käsittelemään.

Kolme veskaria, kaksi pelipaikkaa

Patrikainen odottaa jo malttamattomana 3. elokuuta käynnistyviä Pelicansin joukkueharjoituksia. Keväällä solmittu jatkosopimus pitää torjujan tutuissa maisemissa myös tulevan kauden.

- Tosi mukava jäädä Lahteen. Ei täältä niin vain lähdetä, kun on koko elämänsä täällä asunut, hän nauraa.

Pelicans teki alkukesästä pelaajamarkkinoilta nimekkään värväyksen, kun seura kiinnitti maalilleen kotimaassaan Tshekissä meritoituneen Patrik Bartosakin. Tilanne lahtelaisten maalivahtiosastolla käy mielenkiintoiseksi, sillä Tolvasellakin on ensi kaudesta sopimus Pelicansin kanssa.

- Ei voi muuta sanoa kuin että kilpailu tulee olemaan kovaa, Patrikainen toteaa.

- Se vaatii kovaa jokapäiväistä työtä, että pääsee pelaamaan. Pitää onnistua oikeissa paikoissa.

Patrikainen ei ole vielä Bartosakia tavannut, mutta on kuullut kyseessä olevan kovan luokan kassari.

- Tilastoja kun on katsonut, niin aika pirun hyvät on kaverin tilastot viime kausilta.

Viime kevään liigapelit tulivat Patrikaiselle arvokkaaseen saumaan tulevan kauden kannalta. Hän janoaa vastuuta turkoosipaidassa, eikä aio jäädä maalivahtipeluutuksessa statistin rooliin.

- Siinä on minun lisäksi kaksi kovaa kassaria. Paljon pitää tehdä hommia ja olla yksinkertaisesti parempi kuin muut, että pääsee pelaamaan. Koen, että olen valmis kantamaan vastuuta ensi kaudella.

Entä tulevaisuus pidemmällä tähtäimellä?

- Siihen tähdätään, että voisi ensinnäkin pelata jääkiekkoa ammatikseen. En ole sen tarkemmin miettinyt tulevaisuutta. Tietysti NHL on aina unelmana siellä.

Teksti: Aleksi Salonen