Kauppakeskus Valon otteluennakko: Finaalit katkolla Tapparalle | Pelicans

Kauppakeskus Valon otteluennakko: Finaalit katkolla Tapparalle

Tamperelaisjoukkueen perjantainen ryöstö Lahdesta takaa sille ensimmäisen katkon paikan, kun miehistöt kohtaavat sunnuntaina viidennen kerran Tampereella.

Nicholas Baptiste ratkaisi nelospelin Tapparalle. Lubos Horky puolestaan on laukonut finaaleissa kolme osumaa. (Kuva: Tomi Natri)

Liigan finaalit ovat edenneet pisteeseen, jossa Suomen mestaruus on ensi kertaa katkolla sunnuntaina Nokia-areenassa. Pelatusta neljästä kamppailusta kolme on mennyt Tapparan nimiin, mikä takaa tamperelaismiehistölle kolme ottelupalloa.

Loppuottelut käynnistyivät viikko sitten lauantaina Tapparan kotiluolassa, jossa kirvesrinnat olivat parempia vakuuttavan avauseränsä turvin loppulukemin 3–1. Tuolloin valokeilaan nousi Oiva Keskisen, 20, johtama kolmikko, joka kuritti Pelicansia kahdella maalillaan.

Tappara karkasi kolmen maalin johtoon myös toisessa osaottelussa, joka päättyi vieraiden 3–2-voittoon. Tapparan kapellimestarina hääri nyt Veli-Matti Savinainen (1+1), jonka toisessa erässä laukoma ylivoimaosuma näytteli pelille ratkaisevaa roolia.

Pelicans heräsi eloon sarjan kolmospelissä. Keskiviikkona Nokia-areenassa käydyssä väännössä ratkaisua haettiin aina toisesta jatkoerästä, jossa sankariksi nousi Patrik Carlsson pudotuspelien neljännellä maalillaan. Päijäthämäläisten 2–1-voitto petasi kutkuttavat asetelmat finaalien neljänteen koitokseen.

Perjantai-ilta Isku Areenassa piti sisällään ison draamankaaren, kun Tappara varasti ensimmäisen jatkoerän alkuhetkillä mukaansa kolmannen kiinnityksen maalein 4–3. Pelicans johti taistoa vielä kahden erän jälkeen 2–0, kunnes Tapparan kultakypärä Anton Levtchi otti porukkansa reppuselkään ja viimeisteli hattutempun lyhyen ajan sisään.

Finaaleissa Pelicansin tehomiehinä ovat kunnostautuneet jokaisessa pelissä pisteille päässyt Lubos Horky (3+1) sekä kolme maalia alustaneet Ryan Lasch ja Filip Kral. Tapparan puolelta Savinainen on paukuttanut peräti kuusi (2+4) pinnaa. Petri Kontiola (0+3) sekä Laschin kanssa pudotuspelien pistepörssin voitosta kamppaileva Levtchi (3+0) ovat kolmessa tehopisteessä.

Finaalien Game 5 Tappara – Pelicans sunnuntaina 28.4. Nokia-areenassa klo 17.

Tämän otteluennakon tarjoaa Kauppakeskus Valo.