UutinenOtteluennakkoPääuutinen | 01.09.2022 10:22
MM-hopeamitalisti Rajaniemi kaipaa Pelicansilta rohkeutta HIFK-tuplaan: ”Jos viisikosta yksi nukkuu, silloin peli ei pyöri”
Itseltään isompia kehitysharppauksia odottavan Matias Rajaniemen edustama Pelicans nähdään perjantaina pitkästä aikaa kotiyleisön edessä. Ennen sitä Pelicans ja HIFK kohtaavat torstaina Helsingissä.
Aleksi Salonen
Peliväline oli jo maaliviivalla ja alle 20-vuotiaiden MM-kulta näytti tulevan Suomeen. Sitten esiin astui Kanadan superlupaus Mason McTavish, joka esti suomalaisten kultajuhlat katkaisemalla kiekon kulun ilmasta ilmiömäisellä mailataituruudella.
Yhtä kaikki lahtelaisen Matias Rajaniemen kilpailullinen kausi käynnistyi mitalikahveilla heti elokuussa.
- On tässä jo päästy yli siitä pettymyksestä, kuinka lähelle lopulta päästiin. Kyllä hopea maistuu jo hyvältä.
MM-mitali oli Rajaniemen toinen Nuorissa Leijonissa. Vuodenvaihteen 2020-21 kisoissa hän oli mukana voittamassa pronssia. Turnaus pelattiin nyt poikkeuksellisesti kesäkaudella koronan katkaistua pelit viime talvena.
- Oma rooli jäi kisoissa aika pieneksi. Ei hirveästi vaihtoja kertynyt. Sen mitä pelaamaan pääsin, niin koin, että pystyin oman roolini täyttämään. Enemmän koetin olla kopissa hengenluojana, Rajaniemi sanoo.
- Olihan turnaus siinä mielessä erilainen, että kun lähti hallilta, niin ulkona oli lämmin. Ei se ainakaan minuun sen erityisemmin vaikuttanut, että kisat pelattiin elokuussa.
Rajaniemen, 19, ura nuorten maajoukkueessa on nyt taputeltu, ja alkamassa on kolmas kausi Pelicansin liigajoukkueessa. 193-senttinen pakki on ehtinyt vääntää pääsarjaa jo 116 ottelun verran.
- Olen ollut ihan suhteellisen tyytyväinen kehitykseeni. Koen, että pystyn ottamaan vielä isompia harppauksia. Tulossa on itselleni tärkeä kausi. Odotan, että saan viime kautta enemmän irti itsestäni.
- Kehittyminen tarkoittaa kohdallani ihan kokonaisvaltaisesti jokaisen osa-alueen parantamista. Yritän tuoda aiempaa miehekkäämmän version itsestäni.
Liiga-kausi starttaa kahden viikon päästä Oulussa Kärppien ja Pelicansin kohtaamisella. Sitä ennen turkoosimiehistö pelaa vielä tuplapelit HIFK:ta ja HPK:ta vastaan.
Viime viikon peleissä Pelicans koki 0-4- ja 1-2-häviöt Tapparalle ja Jukureille. Lahtelaisten ainokaisen viimeisteli Juuso Jämsen, joka on laukonut harjoituskaudella mukavat neljä osumaa.
- Ei ollut meiltä parhaita pelejä, varsinkaan Tampereen-reissu. Jukureita vastaan oli jo hyviä aihioita, mutta varmasti pystytään parantamaan paljon. Hyvä, että saadaan siihen torstaina uusi mahdollisuus, Rajaniemi pureskelee.
Torstaina Pelicans matkustaa Helsinkiin Elisa Areenalle HIFK:n vieraaksi. Heti perään perjantaina joukkueet ovat toistamiseen vastakkain Lahdessa.
Punapaitojen vahvuuteen ovat kauden alla liittyneet muun muassa puolustajat Otso Rantakari, Ilari Melart ja Eddie Larsson sekä hyökkääjä Julius Nättinen. HIFK:n viimeisin harjoitusottelu päättyi viime perjantaina 0-2-tappioon KalPalle.
- Tarvitsemme lisää raikkautta ja rohkeutta kiekolliseen pelaamiseen. Yritetään tuoda enemmän niitä asioita peleihin, mitä on treeneissä käyty läpi. Jos viisikosta yksi pelaaja nukkuu, silloin peli ei pyöri. Jokainen jätkä kun laittaa 100 prosenttia itsestään jäälle, niin siinä vaiheessa peli alkaa soljumaan eri tavalla.
Harjoitusottelu HIFK – Pelicans torstaina 1.9. Elisa Areenalla klo 18.30.
Harjoitusottelu Pelicans – HIFK perjantaina 2.9. Isku Areenalla klo 17! Liput matsiin tästä.
Tiedote | 30.08.2022 14:00
Pelicans takoi vahvan tuloksen haastavista olosuhteista huolimatta. Tulevaisuudessa kehittymisen eteen on tehtävä entistä enemmän töitä – “Haluamme olla kaikilla tasoilla Päijät-Hämeen ylivoimaisesti kovin urheilubisnestoimija.”
Uutinena-nuoretPääuutinen | 31.08.2022 13:18
U20 SM-alkusarja pyörähtää käyntiin tänä perjantaina Lahdessa Pelicansin ja Jokereiden välienselvittelyllä. Pelicans-käskijä Jesse Welling oli joukkueensa harjoituskaudessa tyytyväinen siihen, millaista kiekkoa lahtelaisryhmä pystyi parhaimmillaan esittämään.